2011

27.12.2011 Sotilasurheiluliitolla edessä vilkas toimintavuosi 2012

Sotilasurheiluliitolla on edessä vilkas toimintavuosi 2012. Kuluneen vuoden alussa aloitettua Potkua liikuntaan -hanketta jatketaan myös ensi vuonna. Hankkeen tavoitteena on luoda kuhunkin varusmiehiä kouluttavaan joukko-osastoon paikallisiin olosuhteisiin räätälöitä liikuntakerhon toimintamalli.

Lue lisää


19.12.2011 Sotilasurheilupoolissa allekirjoitettiin jatkosopimuksia

Sotilasurheiluliiton ja sen yhteistyökumppaneiden muodostamassa Sotilasurheilupoolissa on allekirjoitettu kolme merkittävää jatkosopimusta. Somimukset pooliyhteistyön jatkosta allekirjoitttivat Elisa Oyj, Keravan Energia ja Restel Group Oy.

Lue lisää


28.11.2011 Jorma Laukkaselle Sotilasurheiluliiton kultainen ansiolevyke

Sotilasurheiluliiton syyskokous pidettiin perjantaina Tampereella. Kokous hyväksyi liiton ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Toiminnan painopistealueina vuonna 2012 ovat Potkua liikuntaan-hanke, seuratoiminnan kehittäminen ja monipuolinen kilpailutoiminta.

Lue lisää


21.11.2011 Liikuntajärjestöt tiivistivät yhteistyötään

Suomalaiset liikuntajärjestöt tiivistivät yhteistyötään viidellä yhteisellä valinnalla, joista päätettiin SLU ry:n syyskokouksessa 19.11.2011. Järjestöt lisäksi selvittävät rakenteita ja toimintatapoja. Kunnianhimoisena visiona on nostaa Suomi maailman liikkuvammaksi urheilukansaksi.

Lue lisää


15.11.2011 SLU ry:n syyskokous 19.11.2011 linjaa liikuntajärjestöjen yhteisiä valintoja

SLU ry:n syyskokouspäivät pidetään 18.-19.11.2011 Seinäjoella. Syyskokous päättää liikuntajärjestöjen yhteisistä valinnoista ja organisoitumisen periaatteista. Seminaari pe 18.11.2011 klo 12.00-16.00, Rytmikorjaamo, Vaasantie 11, Seinäjoki. Seminaarissa käydään läpi asioita, joita esitetään SLU-yhteisön yhteisiksi valinnoiksi. Lisäksi käydään läpi esitystä SLU-yhteisön organisoitumiseksi yhteisten valintojen toteuttamiseksi ja pohjustetaan tarkemmin yhtä valintaa, seuratoiminnan laadun kehittämistä.

Lue lisää


7.11.2011 Päämajan Pallo 40-vuotiaiden kaukalopallomestari

Helsingin Varuskunnan Urheilijoihin kuuluva Päämajan Pallo uusi 40-vuotiaiden kaukalopallomestaruuden Kurikassa.

Lue lisää


2.11.2011 40-vuotiaiden kaukismestaruus ratkaistaan Kurikassa

Sotilasurheiluliiton henkilökunnan 40-vuotiaiden sarjan kaukalopallomestaruusturnaus pelataan perjantaina 4.11. Kurikan Timber-Hallissa. Kisaisäntänä on vireä Lääkintävarikon Urheilijat.

Lue lisää


31.10.2011 Seinäkiipeilytapahtuma järjestettiin toista kertaa Lahdessa

Sotilasurheiluliiton seinäkiipeilykilpailut järjestettiin 28.10.2011 historiansa toisen kerran ja paikkana oli jälleen vaativista seinäprofiileistaan tunnettu YOGA ROCKS kiipeilysali Lahdessa. Henkilökunnan sarja sai tänä vuonna uusia innokkaita osallistujia Helsingin ja Turun varuskunnista. Myös Suomenlahden rajalta saatiin yksi kilpailija mukaan. Naisten ja varusmiesten sarjaan osallistui molempiin vain yksi kiipeilijä.

Lue lisää


22.10.2011 Kamppailupäivät päättyivät Iittala Hallissa

Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät Hämeenlinnan Iittala Hallissa päättyivät perjantaina, jolloin ratkaistiin kreikkalais-roomalaisen painin, sotilaspainin joukkuekilpailun (sprinttti), nyrkkeilyn ja vapaaottelun C-luokan mestaruudet.

Lue lisää


20.10.2011 Kamppailupäivät jatkuivat Iittala Hallissa

Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät jatkuivat tiivillä ohjelmalla tänään torstaina Hämeenlinnan Iittala Hallissa. Mestaruudet ratkaistiin vapaa-painissa, sotilaspainissa, sisäsoudussa ja vapaaottelun D-luokassa.

Lue lisää


20.10.2011 Paavo Perälällä ja Juuso Aholla kovimmat tulokset sotilaspenkkipunnerruksessa

Riihimäen Varuskunnan Urheilijoiden Paavo Perälä ja Kouvolan Varuskunnan Urheilijoiden Juuso Aho tekaisivat kovimmat tulokset sotilaspenkkipunnerruksessa - molemmille 34 hyväksyttyä toistoa.

Lue lisää


19.10.2011 Topias Ikävalko Kamppailupäivien paras judoka

Kamppailupäivien ensimmäissenä lajina suoritettiin loppuun judo. Lajin parhaana palkittiin Lahden Varuskunnan Urheilijoita edustava ja Hämeen Rykmentin Urheilukoulussa varusmiespalvelustaan suorittava oppilas Topias Ikävalko.

Lue lisää


19.10.2011 Kamppailupäivät avattu

Sotilasurheiluliiton vuoden 2011 Kamppailupäivät Hämeenlinnan Iittala-hallissa on virallisesti avattu. Keskiviikkona 19.10. pitämässään Kamppailupäivien avajaispuheessaan Panssariprikaatin komentaja, eversti Pekka Toveri korosti hyvän fyysisen kunnon merkitystä sotilaan toimintakyvyn kannalta, sillä jatkuvasti kehittyvä maailma haastaa sotilaat fyysisesti aivan uudella tapaa.

Lue lisää


17.10.2011 Kamppailupäivät kerää Iittala Halliin 250 urheilijaa

Sotilasurheiluliiton Kampppailupäivät järjestetään 18.-21.10. Hämeenlinnassa. Sotilasurheiluliiton suurimpaan kilpailutapahahtumaan osallistuu 250 kamppailijaa yli kahdestakymmenestä varuskunnasta. Kamppailupäivien hermokeskus on Iittala Halli, joka sijaitsee Iittalan Lasitehtaanmäen alueella.

Lue lisää


19.9.2011 Karri Sahla Sotilasurheiluliiton golfmestari

Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijoiden Karri Sahla palasi yhden välivuoden jälkeen Sotilasurheiluliiton golfmestariksi. Kymen Golfin Mussalon kentällä Sahla löi lyöntipelissa taululle tuloksen 76 ja voitti hopealle sijoittuneen Juha Sillmanin yhdellä lyönnillä.

Lue lisää


19.9.2011 Rovaniemi ja Luonetjärvi jääkiekkomestareiksi Kuopiossa

Rovaniemen Varuskunnan Urheilijat voitti A-sarjan ja Luonetjärven Varuskunnan Urheilijat B-sarjan mestaruuden Sotilasurheiluliiton henkilökunnan jääkiekkoturnauksessa viime viikonloppuna Kuopiossa.

Lue lisää


7.9.2011 Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat voitti varusmiesten salibandymestaruuden

Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat on Sotilasurheiluliiton varusmiesten salibandymestari 2011. Parolannummen soturit voittivat äärimmäisen jännittävässä loppuottelussa Säkylän Varuskunnan Urheilijat maalein 3-2.

Lue lisää


22.8.2011 Mika Penttiselle SM-maratonin hopeaa

Maanpuolustuskorkeakoululla Helsingissä kapteenina palveleva Mika Penttinen voitti SM-hopeaa lauantaina juostulla SM-maratonilla Helsingissä. Helsinki City Maratonin yhteydessä kamppailtiin myös Sotilasurheiluliiton mestaruuksista.

Lue lisää


18.8.2011 Pesisvaltikka pysyi Tykistöprikaatissa

Sotilasurheiluliiton pesäpallomestaruuksista kisailtiin Kankaanpäässä 16.-17. elokuuta. Mestaruudet ratkottiin kahdessa sarjassa, harrastesarjan mestaruuden voitti Niinisalon Varuskunnan urheilijoiden henkilökunnan joukkue ja kilpasarjan Niinisalon Varuskunnan urheilijat. Kilpasarjan mestaruus oli Niinisalolle jo kahdeksas turnauksen kymmenenvuotisen historian aikana.

Lue lisää


16.8.2011 Alikersantti Rami Mäkisestä Vuoden sotilaspesäpalloilija

Tykistöprikaati isännöi 16.-17. elokuuta järjestettäviä Sotilasurheiluliiton pesäpallomestaruuskilpailuja. Ennen varsinaisen turnauksen alkua tiistaina 16. elokuuta järjestettiin Vuoden Sotilaspesäpalloilijakilpailu, jonka voitti Tykistöprikaatissa palveleva alikersantti Rami Mäkinen.

Lue lisää


14.8.2011 Hopeaa ja pronssia viestikilvasta

Suomen naiset sijoittuivat hopealle ja miehet pronssille ampumasuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailujen viesteissä.

Lue lisää


13.8.2011 Mikko Hölsö oli ainoa mitalisti normaalimatkoilla

Mikko Hölsön hopea jäi ainoaksi suomalaisten mitaliksi normaalimatkojen kilvoitteluissa Tshekissä jatkuneissa ampumasuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuissa.

Lue lisää


12.8.2011 Neljä mitalia ampumasuunnistuksen MM-kisojen pikamatkalta

Mikko Hölsö voitti miesten sekä Eevamari Oksanen naisten kilpailun Tshekissä järjestettävien ampumasuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailujen pikamatkalla. Juha Tolonen oli miesten kilvassa kolmassa. Riikka Timperi sijoittui naisten kilpailussa toiseksi.

Lue lisää


11.8.2011 Tennismestaruuskilpailut alkoivat Vierumäellä

Sotilasurheiluliiton 36. tennismestaruuskilpailut Suomen urheiluopiston kentillä Vierumäellä alkoivat eilen. Turnauksen avasivat varusmiehet kilpa- ja harrastesarjan pelein. Kyseessä on kaikkiaan 40. liiton tenniskisat. Laji on liiton historiain pitkäaikaisin yhtäjaksoisesti kilpailuohjelmistossa ollut laji.

Lue lisää


26.7.2011 Jääkiekkoleiriläiset tapasivat Mikael Granlundin

Sotilasurheiluliiton lasten jääkiekkoleiri pidettiin Lappeenrannassa viime viikolla. Leirille osallistui yli kolmekymmentä lasta ja heidän ohjaajatehtävissä ollutta vanhempaansa.

Lue lisää


3.7.2011 Antero Viherkenttä on kuollut

Urheiluselostaja ja -toimittaja Antero Viherkenttä on kuollut. Viherkenttä menehtyi 77-vuotiaana perjantaina heinäkuun 1. päivänä.

Lue lisää



29.5.2011 Tuhat kävelijää Kesäyön marssilla

Kesäyön marssi kokosi jälleen tuhat osallistujaa. Osallistujien määrä on pysynyt samana 14 kertaa järjestyn marssin ajan. Viidestä matkavaihtoehdosta suosituimmaksi osoittautui 30 kilometriä. Matkan taivalsi liki kolmesataa osallistujaa. Yli kaksisataa osallistujaa houkutteli sekä 40 että 20 kilometrin matka. 10 kilometriä käveli 150 osallistujaa. 5 kilometrin lenkille osallistui sata henkilöä.

Lue lisää


23.5.2011 14. Kesäyön marssi kävellään perjantaina Vantaan Hakunilassa

Kesäyönmarssi on kaikille avoin kansainvälinen kävelytapahtuma. 14. Kesäyön marssi järjestetään Vantaalla perjantaina 27.5.2011. Marssikeskus sijaitsee Hakunilan urheilupuistossa. Marssireitit kiertelevät Vantaan kaupungin itäisten kaupunginosien ulkoilureiteillä ja jalankulkuväylillä.

Lue lisää


9.5.2011 Joni Mustonen pikatriathlonin nopein Vekaranjärvellä

Kouvolan Varuskunnan Urheilijat järjesti Sotilasurheiluliiton avoimen pikatriathlonin Vekaranjärvellä erinomaisessa säässä lauantaina 7. toukokuuta. Matkoina oli uinti 500 m, pyöräily 18,5km ja juoksu 5,5 km. Kilpailun nopeimman ajan teki m18 sarjassa Jyväskylän Stamina TC:a edustava Joni Mustonen. Joni karkasi muilta juoksuosuuden alussa.

Lue lisää


9.5.2011 Johan Eklöv voitti Maailman Cupin normaalimatkan Kärkölässä

Ruotsin taitava ampumasuunnistaja Johan Eklöv oli nopein ampumasuunnistuksen Maailman Cupin normaalimatkan kilpailussa Kärkölässä. Mikko Hölsö hävisi kovalle kilpakumppanilleen kaksi minuuttia, mutta sai vaivan palkaksi Suomen mestaruuden. Maailman Cupin pronssia otti Ruotsin Anders Boström. Hölsön jälkeen SM-hopeaa ampui ja suunnisti Jouni Heinonen. Juha Tolonen sai pronssia.

Lue lisää


8.5.2011 Mikko Hölsö ampumasuunnistuksen pikamatkan Suomen mestari

Mikko Hölsö voitti ampumasuunnistuksen pikamatkan Suomen mestaruuden Kärkölässä. Hopealle taipui Olli-Markus Taivainen 20 sekuntia hitaampana.

Lue lisää


3.5.2011 Potkua liikuntaan hanketta esiteltiin Maasotakoululla

Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisenä vuonna hanketyöryhmä kiertää kaikki valtakunnan varusmieskoulutusta antavat joukko-osastot, mukaan lukien rajavartioston varuskunnat. Joukko-osastokäynneillä kartoitetaan varusmiesten liikuntakerhotoiminnan nykytilanne ja pyritään kehittämään kuhunkin joukko-osastoon sopiva malli. Lisäksi joukko-osastovierailuja jatketaan tarvittaessa. Viime viikolla hanketyöryhmän puheenjohtaja Pertti Mörö ja jäsen Risto Korhonen vierailivat hankkeen merkeissä Maasotakoululla Lappeenrannassa.

Lue lisää


5.4.2011 Keuruun C-sarjassa musta oli valttia

Mikkelin Varuskunnan Urheilijat voitti Sotilasurheiluliiton C-sarjan Kaukalopallomestaruuden Keuruun jäähallissa. C –sarjan turnaus pelattiin 25.-26.3.2011 Keuruulla. Turnaukseen osallistui 8 joukkuetta.

Lue lisää


23.3.2011 Saaristomeren Meripuolustusalueen VLK-toiminta on hyvässä kuosissa

Potkua liikuntaan - hanketyöryhmä vieraili eilen Saaristomeren Meripuolustusalueella Pansiossa. Liiton puheenjohtajan prikaatikenraali Kyösti Halosen lisäksi hanketyöryhmää edustivat Pertti Mörö ja Jari Tepponen. Saaristomeren Meripuolustusalueen komentaja kommodori Timo Ståhlhammarin lisäksi joukko-osaston VLK-toimintaa esittelivät liikuntakasvatusupseeri yliluutnatti Petteri Kari, Merisotilastoimikunnan puheenjohtaja alikersantti Mike Holmaranta ja yksikköedustaja alikersantti Miikka Tuomala.

Lue lisää


23.3.2011 Ville Hiltunen sotilaiden squashmestari

Alikersantti Ville Hiltunen Jääkäriprikaatista voitti Sotilasurheiluliiton epävirallisen squashmestaruuden Espoossa 18.3. pelatussa turnauksessa. Turnaus järjestettiin jo 12. kerran. Pelipaikkoina ovat vaihdelleet Helsinki, Espoo ja Lahti. Järjestelyistä vastasi rutinoituneeseen tapaansa Jarmo "Jarkki" Jaakkola.

Lue lisää


13.3.2011 Kouvola ja Hämeenlinna kaukalopallomestareiksi Kotkassa

Kouvolan Varuskunnan Urheilijat voitti Sotilasurheiluliiton A-sarjan kaukalopallomestruuden launtaina Kotkan Jäähallissa. Mestaruus on Kouvolalle toinen peräkkäinen. B-sarjan mestaruuden voitti Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat

Lue lisää


10.3.2011 Potkua liikuntaan - hanketyöryhmä vieraili Ilmasotakoululla

Potkua liikuntaan hankkeen joukko-osastokäynnille osallistuivat hanketyöryhmän puheenjohtaja Pertti Mörö, työryhmän jäsen Risto Korhonen ja liiton toiminnanjohtaja Jari Tepponen. Hanketyöryhmää olivat vastaanottamassa Ilmasotakoulun johtaja eversti Harri Leppälaakso, henkilöstöosastonpäällikkö kapteeni Sami Linkaja, varusmiesten liikuntakerhon ohjaaja yliluutnantti Sami Asikainen sekä VLK:n varusmiestoimikunnan edustajat VMTK puheenjohtaja alik Vierumäki, VLK-ohjaaja alik Hippeläinen ja VLK-ohjaaja alik Aijasaho..

Lue lisää


7.3.2011 Porkkala ikämiesten salibandymestari

Porkkalan Varuskunnan Urheilijat voitti Sotilasurheiluliiton ikämiesten salibandymestaruuden Helsingin Myllypuron Ed Station Areenalla. Porkkala voitti tiukassa loppuottelussa Lappeenrannan 4-2. Pronssia sai Luonetjärvi.

Lue lisää


4.3.2011 Uintimestaruuksista kisailtiin Upinniemessä

Porkkalan Varuskunnan Urheilijat järjesti Sotilasurheiluliiton uintimestaruuskilpailut Upinniemen varuskunnan uimahallissa torstaina 3.3. Miesten yleisen sarjan parhaana uimarina palkittiin Lahden Varuskunnan Urheilijoiden oppilas Sami Myhren. Hän ui 100 metrin vapaauinnissa hyvän ajan ajan 54,85.

Lue lisää


3.3.2011 Kaartin Jääkärirykmenttiin Powerade-turnauksen mestaruus

Varusmiesten salibandyn Powerade-turnauksen loppuhuipentuma pelattiin Tampereen Spiral Hallisssa keskiviikkona 2. maaliskuuta. 12 varuskunnallista Powerade-turnauksen voittajayksikköä kamppaili valtakunnan parhaan varusmiesyksikön kunniasta. Voittajaksi selvisi Kaartin Jääkärirykmentin Tukikomppania. Se voitti loppuottelusssa Porin Prikaatin maalein 6-4. Pronsssiottelussa Ilmasotakoulu voitti niukasti Suomenlahden Meripuolustusalueen 4-3.

Lue lisää


25.2.2011 VLK-toiminnalle mojova lisäpotku Karjalan Lennostossa

Sotilasurheiluliiton Potkua liikuntaan - hanketyöryhmä vieraili eilen liiton puheenjohtajan prikaatikenraali Kyösti Halosen johdolla Karjalan Lennostossa. Hanketyöryhmän edustajina varusmiesten liikuntakerhotoiminnan kehittämishanketta esittelivät tyäryhmän puheenjohtaja Pertti Mörö, Risto Korhonen ja Jari Tepponen.

Lue lisää


21.2.2011 Potkua liikuntaan - hanketyöryhmä vieraili Pioneerirykmentissä

Potkua liikuntaan - hanketyöryhmä vieraili liiton puheenjohtajan prikaatikenraali Kyösti Halosen johdolla viime perjantaina Pioneerirykmentissä Keuruulla. VLK-toiminnalla on rykmentissä jo vakiintuneet käytännöt ja pitkä perinne. Toiminnalle on rykmentin johdon vankka tuki ja se heijastuu korkeatasoisena VLK-toimintana.

Lue lisää


12.2.2011 Nina Pernu ja Ville Rosenlund ilma-asekisojen parhaat

Lääkintävarikon Urheilijoita edustava Nina Pernu voitti miehet Sotilasurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailuissa Tikkakoskella. Pernu ampui yelisen sarjan 60 laukauksen ilmakiväärikilpailussa kovaan tuloksen 578. Ilmapistoolikilpailun yleisen sarjan 60 laukauksen mestariksi ampui tammikuun lopulla vuoden 2010 sotilasurheilijaksi valittu ilmailu-5-ottelun hallitseva maailmanmestari Ville Rosenlund Luonetjärven Varuskunnan Urheilijoista.

Lue lisää


8.2.2011 Lappeenrannan varuskunnassa reipashenkinen lasten talviliikuntapäivä

Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat järjestivät 6.2.2011 lasten talviliikuntapäivän yhdessä Maasotakoulun ja Örebro-päiväkodin kanssa. Päivän aikana lapset pääsivät ratsastamaan ponilla ja kokeilemaan telakuorma-autokyytiä. Suosituin ohjelmanumero oli hiihtokilpailu, joka järjestettiin lapsille useamman vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2001 ja sen jälkeen syntyneitä hiihtäjälupauksia oli ladulla yhteensä n. 50. Kannustusjoukkojen hurratessa kaikki pienet ja vähän isommatkin hiihtäjät selvisivät sisulla maaliin asti.

Lue lisää


2.2.2011 Potkua liikuntaan -hankkeen joukko-osastokäynnit alkoivat Tykistöprikaatista

Varusmiesten liikuntakerhotoiminnan kehittämishanke pyörähti todenteolla käyntiin eilen Tykistöprikaatissa Niinisalossa. Potkua liikuntaan hankkeen ensimmäiselle joukko-osastokäynnille osallistuivat Sotilasurheiluliiton puheenjohtaja, prikaatikenraali Kyösti Halosen johdolla hanketyöryhmän puheenjohtaja Pertti Mörö, työryhmän jäsen Risto Korhonen ja liiton toiminnanjohtaja Jari Tepponen.

Lue lisää


30.1.2011 Hämeenlinna Sotilasurheiluliiton Elisa Cupin salibandymestariksi Kouvolassa

Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat on Sotilasurheiluliiton uusi Elisa Cupín salibandymestari. Se voitti kahden edellisen vuoden mestarin Luonetjärven jännittävien vaiheiden jälkeen maalein 2-1 Kouvolassa järjestetyn turnauksen loppuottelussa.

Lue lisää


28.1.2011 Salibandymestaruudet jaossa Kouvolassa

Sotilasurheiluliiton henkilökunnan A- ja B-sarjojen salibandymestaruuksista otellaan tänään ja huomenna Kouvolassa. Turnauksen järjestää Kouvolan Varuskunnan Urheilijat.

Lue lisää


27.1.2011 Kaartin Jääkärirykmentti koulutti VLK-ohjaajiaan Kisakalliossa

Koulutuspaikaksi oli valittu Lohjalla sijaitseva huiman kasvojenkohotuksen kokenut nykyaikainen Kisakallion urheiluopisto, joka tarjosi täydelliset puitteet kaksipäiväiseen liikunnalliseen koulutukseen.

Lue lisää


26.1.2011 Kaartin Jääkärirykmentin VLK-toiminta on esimerkillistä

Varusmiesten liikuntakerhot toimivat Kaartin Jääkärirykmentissä niin esimerkillisesti, että Suomen Sotilasurheiluliiton ja Patrian yhteistyössä toteuttama Potkua liikuntaan -hanke valitsi toiminnan ensimmäiseksi kannustepalkinnon saajaksi.

Lue lisää



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje