2021
27.12.2021 Yli 10 000 askelta päivässä - varusmiesten fyysinen kunto paranee varusmiespalveluksessa
Vaikka palvelukseen tulevien varusmiesten kunto on heikentynyt, niin tutkimusten mukaan varusmiesten kunto kuitenkin paranee varusmiespalveluksessa. Syynä muutoksille on koulutuksen aikainen fyysinen aktiivisuus, sillä keskimäärin varusmies kävelee 10 000 - 13 000 askelta päivässä. Siviilissä määrä voi jäädä puoleen.
17.12.2021 Varusmiesten liikuntakerhot liikkeelle
Maailmanlaajuinen koronavirus epidemia on vaikuttanut suuresti varusmiesten liikuntamahdollisuuksiin. VLK-toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja kattavuuden parantamiseksi SOTUL on päättänyt käynnistää toiminnan tehostamishankkeen.
5.11.2021 Lappeenrannassa ikämiesten reikäpallon mestaruusturnaus
Neljä joukkuetta kilpailee tänään toisiaan vastaan liiton salibandyn +40 vuotiaiden herruudesta. Isäntä seura Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat saa vastaansa Helsingin, Mikkelin ja Kuopion Varuskunnan Urheilijoiden joukkueet.
21.10.2021 Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat voitti mestaruuden
Liiton jääkiekkoturnauksen Millog Games 2021 voitto Hämeenlinnaan. Viimeisessä ottelussa kaatui Säkylän varuskunnan urheilijat 7-1. Tällä kertaa kadettien joukkueet jäivät sijoille kaksi ja kolme. Neljänneksi sijoitui tällä kertaa Säkylän Varuskunnan Urheilijat.
20.10.2021 Uusiiko kadetit liiton jääkiekkoturnauksen mestaruuden?
Huomenna päästään pitkästä aikaa näkemään jääkiekkoa liiton tapahtumana Hämeenlinnassa. Monta kertaa on mestaruus kamppailtu HÄMVUN ja HELVUN kadettien välillä, saa nähdä miten tällä kertaa käy. Viimeksi kaksi vuotta sitten mestaruuden vei kadettien joukkue.
8.10.2021 Jääkiekon ja salibandyn mestaruusturnaukset saadaan sittenkin järjestymään
Pitkään tauolla olleet liiton jääkiekon ja salibandyn (+40) mestaruusturnaukset pelataan loka-marraskuussa Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa. Lätkään on tulossa tällä hetkellä 4 joukkuetta ja salibandyyn on saatu jo 5 joukkuetta kasaan. Molemmat turnaukset tullaat pelaamaan yksi päiväisinä turnauksina.
28.9.2021 Sotilasurheiluliiton toiminnallisten viikkotreenien seuraavan neljänneksen alkaa
Toiminnallisten viikkotreenien osalta on saatu ensimmäinen vuosineljännes tehtyä eli ensimmäiset 12 viikkoa on nyt paketissa. Nyt on aika lähteä seuraavan neljänneksen kimppuun. Seuraavien kahdentoista viikon aikana tullaan treeneissä keskittymään toiminnallisen harjoittelun yleisimpiinliikkeisiin, joita voidaan tehdä lisäpainoilla kuten kahvakuulia, käsipainoja tai levytankoa hyödyntäen.
27.9.2021 Saadaanko jääkiekkoturnaus järjestymään
Koronavirus tilanne alkaa sallimaan jo erityisjärjestelyin tapahtumien järjestämisen. Liitto ja Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat kartoittavat jäsenseurojen tilannetta osallistua jääkiekkoturnaukseen 21.-22.10 Hämeenlinnassa. Tavoite on saada 8 joukkuetta, joten pelit 2 lohkossa kullekkin joukkueelle ainakin 5 peliä.
26.8.2021 Pekka Heikkinen Kajaanin varuskunnan urheilijoista voitti Sotilasurheiluliiton golfmestaruuden
Sotilasgolfin toisena päivänä Katinkulta Golfin Nuas kentällä pelattiin miesten ja naisten yleistensarjojen mestaruuksista. Miesten A-sarjan mestaruuden otti haltuunsa ensimmäistä kertaa Pekka Heikkinen, Karri Sahla oli toinen ja Juho Tikka kolmas. Naisten sarjan mestaruus Arja Aulangolle Kajaanin Varuskunnan Urheilijoihin.
25.8.2021 Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailut käynnistyivät Sotkamossa Katinkulta golf kentällä.
Ensimmäisen pelipäivän kilpailuna on joukkuekilpailu ja ikämiessarjat. Kilpailijoita on ensimmäisenä päivänä osallistumassa 42.
22.7.2021 Marski Challenge seikkailukilpailu kilpaillaan viikonloppuna
Tulevan viikonlopun Marski Challenge seikkailukilpailuun on ilmoittautunut 102 joukkuetta. Eli noin pari sataa osallistujaa on tulossa suunnistamaan vaihtelevissa maastoissa ja upeissa luontokohteissa jalan, pyöräillen ja meloen.
21.7.2021 Salibandy mestaruuskilpailut siirretään syyskuulle
Sotilasurheiluliiton salibandyn mestaruusturnaus Helen Cup siirretään elokuulta syyskuulle 16. - 17.9 päiville. Turnaus pidetään Hämeenlinnassa.
21.6.2021 Nyt haastetaan pyörän selkään
Kesä on parasta aikaa pyöräillä. Sotilasurheiluliiton ja yhteistyössä MW Group Oy:n pyöräily haasteessa kerrytetään pyöräily kilometrejä. Tavoite on saavuttaa elokuun loppuun mennessä 300, 500, 1000 ja 1500 kilometriä. Kaikille tuloksen lähettäneille luvassa on velcro hihamerkki muistoksi haasteesta ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan pyöräilykypäriä, sekä MW Group Oy tuote palkintoja. Aloita siis pyöräily matkojesi kirjaaminen jo nyt.
18.6.2021 Nyt on vinkkejä ja ideoita harjoitteluun tarjolla
Sotilasurheiluliiton toiminnallisen harjoittelun osiosta löytyy kokonaisia harjoitteita oman fyysisen kunnon parantamiseen. Crossfit kilpailija luutnantti Niko Nybergin valmentavat harjoitteet vaihtuvat joka viikko. Entuudestaan ei tarvitsi olla lajin harrastaja vaan vuoden kestävä harjoittelun opastus lähtee perusteista.
9.6.2021 Toiminnallisten viikkoharjoitusten vuosiohjelmointi on julkaistu
Luutnantti Niko Nyberg esittelee tulevan Sotilasurheiluliiton toiminnallisenharjoittelun vuosiohjelman rakenteet ja kertoo mitä tulevilla harjoituksilla tulee olemaan.
1.6.2021 Toiminnallisen harjoittelun viikkoharjoitukset alkavat
Sotilasurheiluliitto alkaa julkaisemaan matalan kynnyksen toiminnallisia harjoituksia viikoittain, jotka on tarkoitettu kaikille puolustusvoimien työntekijöille ja varusmiehille. Treenejä tullaan julkaisemaan joka viikko ja tämän lisäksi harjoitusviikoille tullaan asettamaan erilaisia haasteita.
1.6.2021 Liiton haulikkomestaruus on peruttu
SOTUL - haulikkorieha jää 2021 ampumatta vallitsevan korona tilanteen ja siitä seuranneen ohjeistuksen mukaisesti.
28.5.2021 Crossfit hyvä laji sotilaille?
Sotilasurheiluliiton toisessa podcastissä haastateltavana sotilaat Liina Kavenkari os. Vartia ja Niko Nyberg, jotka ovat aktiivisesti kilpailleet crossfitissä. Podcastissa käsitellään crossfittiä sotilaan näkökulmasta.
HämVU:n toiminta varusmiesten, henkilökunnan sekä henkilökunnan perheiden vapaa-ajan liikunnan edistäjänä on ollut esimerkillistä.
31.3.2021 Liiton hiihtohaasteen kerätyillä kilometreillä miltein maailman ympäri.
156 hiihtäjää on kerryttänyt yhteensä 38 610 km liitonhiihtohaasteeseen, eli miltein hiihtäen maailman ympäri. Vielä on aikaa kerryttää kilometrejä tai vaikka tehdä kokonaan uuden suorituksen.
15.3.2021 Kevät liittokokous huhtikuussa
Liiton kevät liittokokous järjestetään korona viruksesta johtuen etänä käyttäen Microsoft Teams sovellusta.
Kaiken kaikkiaan 10:stä eri varuskunnan urheiluseurasta karsintaan osallistui 36 sotilasta. Heistä 5 parasta miestä ja 5 parasta naista jatkavat taisteluaan toukokuun alussa pidettävässä Unbroken loppukilpailussa, jossa etsitään Suomen Kovakuntoisin Sotilas 2021.
8.2.2021 Vinkkejä hiihdon harrastamiseen
Sotilasurheiluliiton ensimmäisessä podcastissä Porin prikaatin liikunta-aliupseeri Risto-Matti Hakola kertoo kuinka hän itse lähti mukaan kilpahiihtoon, omasta harjoittelustaan, varusteista ja antaa hyviä vinkkejä hiihdon harrastajille.
5.2.2021 Puolustusministeri ja puheenjohtaja keskustelivat varusmiesten vapaa-ajan liikunnasta
Sotilasurheiluliiton puheenjohtaja, eversti Juha Kylä-Harakka on tavannut puolustusministeri Antti Kaikkosen tänään. Tapaamisen aiheena oli puolustusministeriön liikunnan ja liikkumisen tuloskortti, jonka valtion liikuntaneuvosto on laatinut yhdessä ministeriön kanssa.
4.2.2021 Sotilasurheiluliiton hiihtohaaste 2021
Liiton etähaasteet saavat jatkoa hiihtohaasteella. Haastamme Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen työntekijät ja varusmiehet merkitsemään hiihtokilometrinsä ylös kuukauden ajan ja tavoittelemaan 100, 300 tai 500 kilometrin kuukausimäärää.
27.1.2021 Etäkarsintakilpailu Suomen kovakuntoisimman sotilaan titteliin on alkanut
17 miestä ja 10 naista on ilmoittautunut fyysistä kuntoa mittaavaan Unbroken Suomen kovakuntoisin sotilaan kilpailuun. Ennakko karsinnan lajit on nyt julkaistu. Karsinnassa kolme osaa, joissa mitataan kilpailijoiden fyysistä suorituskykyä. Aikaa lajien suorittamiseen on 8.helmikuuta saakka. Karsintojen 5 parasta miestä ja naista saa osallistumisoikeuden myöhempään finaaliin.
22.1.2021 Suomen kovakuntoisimman sotilaan tittelin kamppailu alkaa ensi viikolla
Mukaan on ilmoittautunut tällä hetkellä 12 miestä ja 6 naista. Loppukilpailuun tullaan valitsemaan 5 parasta molemmista sarjoista. Ilmoittautuminen on edelleen mahdollista, varaa siis paikkaisi nyt!
15.1.2021 Pääesikunnan määräys ohjeistaa Sotilasurheiluliiton toimintaan osallistumisen
Pääesikunnan koulutusosasto on antanut määräyksen urheiluvalmennus ja -kilpailutoiminnasta. Vuoden alusta lukien voimassa ollut määräys sisältää muun muassa ohjeet, millä palvelussuhteen ehdoilla Puolustusvoimien henkilökunta voi osallistua Sotilasurheiluliiton toimintaan.
15.1.2021 Liiton salibandyturnauksen ja jääkiekkoturnauksen ajankohta muuttuu
Sotilasurheiluliiton liittohallitus on päättänyt siirtää turnauksien ajankohdat syksylle 2021, koronatilanteesta johtuen.
13.1.2021 Kaukopartiohiihto hiidetään tänä vuonna vuoden tauon jälkeen
22. Kaukopartiohiihto hiihdetään koronarajoitusten sallimilla järjestelyillä. Reitti on avoinna 26.-28.2. ja 5.-7.3.