2011
Kaartin Jääkärirykmentti koulutti VLK-ohjaajiaan Kisakalliossa
Koulutuspaikaksi oli valittu Lohjalla sijaitseva huiman kasvojenkohotuksen kokenut nykyaikainen Kisakallion urheiluopisto, joka tarjosi täydelliset puitteet kaksipäiväiseen liikunnalliseen koulutukseen.
Koulutukseen oli sopivasti mahdutettu liikuntaa opiskelun ohella. Bodycombatista, kuntosaliin ja kamppailu-urheilusta salibandyyn. Urheillessa miehet näyttivät lämpiävän vähintäänkin kuin kamiina talvisella Kiikalan leirillä. Hiki nimittäin lensi.
Tilaisuudesta oli kehitetty innostava ja mukaansatempaava. Harvoin normaalin päiväpalveluksen puitteissa on mahdollisuus kehittää kerhotoimintaa
yhtä paljon, kuin kaksipäiväisen koulutuksen aikana. Aivoriihi pääsi
käynnistymään.
VLK - Vauhdikasta, Lämmittävää, Kuntoilua
Koulutus oli kehitetty siten, että toimintaa kehitettiin, suunniteltiin ja toteutettiin paikanpäällä. Palautteiden perusteella varusmiehet totesivat yhteen ääneen, että nämä olivat varusmiespalveluksen parhaat päivät. Vain tällä tavoin pystymme kehittämään jo Suomen parasta VLK-toimintaa vielä paremmaksi.
Viime
vuonna Kaartin Jääkärirykmentin VLK-kuntoisuuslenkkiä juostiin kilometreissä
maapallon ympäri linnuntietä. Onko muutaman vuoden jälkeen aikaa tehdä
maailmanympärysmatka ja pysähtyä suurimmissa kaupungeissa keräämässä tietoa
tulevaisuutta varten. Innostuneet varusmiehet pakkaavat reppunsa ja suuntaavat
kohti kotia mielessään muistot, kokemus ja yrittämisen halu.
Täällä sai vapaasti ajatusten antaa lentää ja ideoiden vallata aivot