2023
Varusmiesten liikuntakerhojen toiminta palautui koronaa edeltävälle tasolle
Varusmiehet ovat tehneet vapaa-ajan liikuntakerhoissaan 125 539 liikuntasuoritusta kuluvan vuoden alusta lähtien. Jos aktiivisuus jatkuu samanlaisena, suorituksia kertyy vuoden lopuun mennessä 162 000.
Sotilasurheiluliitto vauhditti liikuntakerhojen toiminnan palautumista kahden vuoden mittaisella VLK-hankkeella.
Hanketta johtanut kapteeni evp. Santeri Martikainen on erittäin tyytyväinen hankkeen onnistumiseen.
- Hanketyöryhmän johtajana minulle jäi hankkeesta todella hyvä mieli. Lähdimme liikkeelle miltei nollatasosta. Kahden vuoden työllä saimme nostettua varusmiesten vapaa-ajan liikkumisen hyvälle tasolle, Martikainen sanoo.
Erityisen maininnan arvoiseksi seikaksi Martikainen nostaa varusmiesten ja henkilökunnan kanssa käydyt keskustelut kuhunkin joukko-osastoon parhaiten sopivasta toimintamallista.
Martikainen sanoo seuranneensa kiinnostuneena, millä tavalla varusmiesten vapaa-ajan liikunnan määrä on kasvanut joukko-osastoissa.
- Liikkurista on ollut hieno seurata esimerkiksi Karjalan prikaatin nousua yhdeksi aktiivisimmista VLK-joukko-osastoista.
Varusmiehet kirjaavat osallistumisensa liikuntakerhojen toimintaan Sotilasurheiluliiton hallinnoimaan Liikkuri-sivustoon.
Vähintään yhden liikuntasuorituksen on kirjannut Liikkuriin 12 330 varusmiestä, mikä tarkoittaa, että liikuntakerhotoiminta on tavoittanut 65 prosenttia varusmiehistä.
Joukko-osastoittain tarkasteltuna ylivoimaisesti eniten liikuntasuorituksia on kertynyt Porin prikaatissa, jossa varusmiehet ovat liikkuneet 27 672 kertaa. Karjalan prikaatissa varusmiehet ovat tehneet 18 430 ja Kainuun prikaatissa 18 115 liikuntasuoritusta.
Varusmiesvahvuudeltaan suurimpien joukko-osastojen sijoittuminen tilaston kärkeen on odotettu tulos, mutta vapaa-ajan liikunnan kattavuus on ollut suurinta pienissä joukko-osastoissa. Ilmasotakoulun 450 varusmiestä ovat kerryttäneet peräti 5 952 liikuntasuoritusta.
Sotilasurheiluliitto raportoi varusmiesten vapaa-ajan liikuntakerhojen sekä kerhoissa tehtyjen liikuntasuoritusten määrän vuosittain puolustusministeriöön merkittäväksi ministeriön liikuttamisen ja liikunnan tuloskorttiin.
Teksti ja kuva:
Keijo Suomalainen