2023
Kadetti Lassi Helanen oli joukkueensa paras pelaaja
Kadetti Lassi Helanen taitaa edelleen Mikkelin Jukureiden juniorijoukkueissa oppimansa jääkiekon pelaamisen taidot. Tämän todisti Sotilasurheiluliiton mestaruusturnauksessa tehdyt yhdeksän maalia ja viisi syöttöä. Muutoinkin Helanen pelasi niin taitavasti, että hänet palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana.
22-vuotias Helanen on syntynyt Kuusankoskella eli nykyisen Kouvolan kaupungin yhdessä kaupunginosassa. Aikuiseksi hän on kuitenkin varttunut Mikkelissä, jossa hän on myös oppinut pelaamaan jääkiekkoa.
Helanen oli tyytyväinen sekä omaan että joukkueensa peliin. Päällimmäisenä hän ajatuksissaan oli juuri voittoon päättynyt mestaruusottelu.
- Peli kulki hyvin. Aamulla oli vielä vähän tahmeaa, kun pelasimme samaa joukkuetta vastaan. Turnauksen viimeiseen peliin saimme puristettua itsestämme ihan parhaan irti. Nyt on hyvä fiilis, kun saimme kaikista kirkkaimmat mitalit käsiimme.
Ennen varusmiespalvelustaan Helanen pelasi Jukureissa A-juniorien SM-sarjaa.
- Astuessani varusmiespalvelukseen päätin keskittyä tähän hommaan ja lopettaa jääkiekon pelaamisen sarjoissa. Nyt tuntuu kivalta, että pääsen pelaamaan jäälle tällaisissa turnauksissa.
Mikkeliläinen ja Jukurien kasvatti
Helanen sanoo olevansa henkeen ja vereen Jukuri ja mikkeliläinen.
- Kävin pyörähtämässä yhden vuoden Jyväskylässä. Pelasin JYPin C-junioreissa yhden kauden.
Helanen kertoo arvostavansa Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuden kaiken aikaisemman jääkiekkomenestyksensä yläpuolelle.
- Vaikka Tappara voitti eilen jääkiekon Suomen mestaruuden ja niille järjestettiin Tampereella torijuhla, niin meillekin voisi järjestää tästä mestaruudesta torijuhlan, Helanen pohtii.
Otteluiden tasojen vertaaminen on Helasen mukaan haastavaa, koska hän on ehkä jo unohtanut sen, miltä tuntui pelata kilpatasolla.
- Kovaa täälläkin mennään.
Maanpuolustuskorkeakoulun ykkös- ja kakkosjoukkueen pelaajat olivat käyneet ennen turnausta harjoittelemassa pelaamista Helsingissä Myllypuron jäähallissa.
Joukkueiden välisiä eroja kysyttäessä kakkosjoukkueen pelaajat sanoivat olevansa pelitaidoiltaan heikompia ykkösjoukkueen pelaajiin verrattuna.
Helanen myöntää eron osittain.
- Kun nyt olemme saaneet kultaiset mitalit haltuumme, niin ehkä me sitten olimme hiukan parempia, mutta kyllä kakkosjoukkueenkin pelaajat pelasivat hyvin.
Helanen kertoo valmistuvansa upseeriksi vuonna 2025.
- Olen ensimmäisen vuoden kadetteja. Ehdin vielä pelata kadettina pari tällaista turnausta.
Teksti ja kuva:
Keijo Suomalainen