2022
VLK hanke on kovassa käynnissä
Hanketyöryhmä on päässyt vauhtiin eli joukko-osastokohtaiset käynnit ovat alkaneet. Ensimmäiset varuskunnat ovat olleet Maasotakoulu, Panssariprikaati, Uudenmaan prikaati ja heinäkuun lopussa Jääkäriprikaati.
Tässä hanketyöryhmän mietteet ensimmäisistä varuskunnnista.
Ensimmäisenä kohteena oli Hamina. Siellä meitä vastaanottamassa oli koulutussektorin, liikuntasektorin sekä varusmiessektorin edustajat. Tilaisuuden aikana käytiin läpi ennakkokyselyn perusteella saadut vastaukset ja siinä todettiin, että toimenpiteitä uuteen nousuun on jo alustavasti saatu tehtyä, eli polku kohti hankkeen tavoitetta on hyvin avattu.
Harmiksemme todettiin, että kaikki tilaisuudessa olleet henkilöt eivät enää uuden saapumiserän astuessa palvelukseen ole rivissä. Tehtävien vaihdot osuvat siis hieman hankalaan paikkaan hankkeen näkökulmasta, mutta luottavaisin mielin katsomme tulevaisuuteen.
Seuraavaksi vierailimme Parolannummella. Siellä tietysti tilaisuus eteni saman kaavan mukaisesti kuin Haminassakin. Tilaisuuden lopulla myös joukko-osaston komentaja saapui paikalle ja niin saimme viestitettyä hänelle tilaisuudessa esille nousseita asioita. Muutama sellainen asia korostui hänen taholtaan, josta on selkeästi hyötyä toiminnan tehostamiseen. Keinoina ovat mm Riihimäen VLK-toiminnan tehostaminen, varuskunnan liikuntapaikkojen kartta yksiköihin sekä tiedon lisääminen toiminnan hyödyistä henkilökunnalle. Uskomme vahvasti, että kuulemme myöhemmin positiivisia uutisia näistä asioista.
Käynnit jatkuvat heinäkuussa, tosin juhannuksen molemmin puolin käymme pitämässä Vekaranjärvellä kaikille uusille tuleville ohjaajille oman peruspaketin VLK-toiminnasta. Se ei ole puhtaasti hankekäynti, mutta palvelee kokonaisuutta erittäin hyvin.
Olemme myös saaneet kuulla, että koronarajoitukset ovat poistumassa viimeistään uuden saapumiserän tullessa palvelukseen – toivottavasti näin myös tapahtuu. Tämän tiedon pohjalta olemme palaamassa ”vanhaan” ja alamme pitämään alueellisia koulutustilaisuuksia uusille ohjaajille. Järjestetään neljä tilaisuutta kesä-heinäkuun vaihteessa ja toivomme, että joukot lähettävät tilaisuuksiin tulevat ohjaajansa. Näissä tilaisuuksissa paneudutaan toiminnan perusteisiin, jotka nyt parin vuoden aikana ovat lähes hävinneet. Olemmehan etäkoulutuksissa asiaa käyneet läpi, mutta rajoitukset ovat suurelta osin toimintaa rajoittaneet. Alueelliset koulutukset palvelevat erittäin hyvin hanketta, ja ne luovat vahvan perustan sen onnistumiselle.
Kehitystä on myös tapahtunut hanketyöryhmän sisälläkin. Ensimmäinen käynti on aina pieni arvoitus eli miten se lähtee etenemään ja olemmeko tehneet tarpeeksi ennakkovalmisteluita. Käynnin jälkeen raporttia laatiessamme teimme pieniä tarkistuksia toimintaamme, ja ainakin omasta mielestämme toinen käynti sujui kokonaisuudessaan paremmin.
Nyt vain toivomme, että rajoitukset poistuvat, ja päästään viemään hanketta eteenpäin. Kaikkien meidän on kuitenkin muistettava, että nyt täytyy kiirehtiä maltilla eteenpäin eikä tavoitella kuuta taivaalta. Pari kolme aktiivista kerhoa aluksi pystyyn ja siitä pikkuhiljaa eteenpäin. Varusmiehet haluavat liikkua, se on faktaa. Nyt vain pitää miettiä erilaisia vaihtoehtoja toiminnoille ja kesä antaa paljon mahdollisuuksia siihen ulkona. Pitää muistaa se, että kaikki eivät halua hikiliikuntaa. On oltava myös matalan kynnyksen lajeja, joista mahdollinen kipinä liikuntaan saadaan aikaan niille, jotka sitä eivät aktiivisesti harrasta.
Kesä on saapunut, hanke siirtynyt käynteihin joukko-osastoissa. Toivomme aktiivista vuoropuhelua joukkojen kanssa, jotta pääsemme keskustelemaan toiminnasta ja kertomaan hyvistä käytänteistä, mitä olemme matkan aikana muilta kuulleet. Eteenpäin!
Niin vielä. Kesäkuun alussa kokoonnuttiin Vierumäellä ja paikalla oli VLK-tietämystä enemmän kuin tarpeeksi. Paikalla oli hanketyöryhmän lisäksi Tepposen Jari, Korhosen Risto ja Karsin Timo. Tilaisuudessa muisteltiin ja muisteltiin ja me saimme arvokkaita neuvoja ja ideoita toimintaamme. Menneisyydestä on paljon annettavaa tulevaisuuteen ja näistä tiedoista hanketyöryhmä kiittää ja kumartaa!
Hanketyöryhmä