2022
In Memoriam – Kenraaliluutnantti Antti Simola
Suomen Sotilasurheiluliiton puheenjohtajana vuosina 1993 – 1997 toiminut kenraaliluutnantti Antti Simola on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Antti Simolan ohjauksessa liiton toiminta kehittyi merkittävästi. Sotilasurheiluliitto liittyi silloiseen liikunnan ja urheilun valtakunnalliseen järjestöön, Suomen Liikuntaan ja Urheiluun. Aika oli merkittävä liiton vakiinnuttaessa asemaansa kansallisessa toimintakentässä.
Samaan aikaan SLU:n roolin etsimisen kanssa puheenjohtajan johdolla laadittiin myös Sotilasurheiluliitolle strategia, joka viitoitti sotilasurheilun tietä pitkälle tulevaisuuteen.
Antti Simola myös määritti varusmiesten liikuttamisen liiton toiminnan selkeäksi painopistealueeksi Varusmiesten Liikuntakerhojen kautta.
Liiton rooliksi määritettiin jo tuolloin puolustusvoimien liikuntatoiminnan täydentäminen niin varusmiesten kuin henkilökunnankin osalta.
Antti Simolan rooli ampumasuunnistuksen kehittämisessä, sen ottamisesta kilpailulajiksi ja kansallisen lajiliiton roolin ottaminen liiton vastuulle oli tärkeä.
Simolan aloitteesta ampumasuunnistukselle perustettiin myös Euroopan lajiliitto.
Sotilasurheilutoimijoille edesmennyt puheenjohtaja oli innoittava, kehityshakuinen ja yhteistyökykyinen esimerkki siitä, miten positiivisella liikunta-asenteella voidaan kehittää toimintaa koko yhteisön kannalta hyvällä tavalla.
Koko Suomen Sotilasurheiluliiton puolesta lämmin osanotto Antti Simolan läheisille. Muisto elää suomalaisessa sotilasurheilussa.
Juha Kylä-Harakka
Puheenjohtaja
Suomen Sotilasurheiluliitto ry