2022
Anton Lundell vuoden varusmiesurheilija
Puolustusvoimat on palkinnut vuoden 2021 varusmiesurheilijana jääkiekkoilija Anton Lundellin. Lundell pelasi varusmiespalveluksensa aikana Latviassa järjestetyissä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa. Suomen joukkue ylsi kisoissa hopealle. Lundell voitti neljällä maalillaan ja kolmella maaliin johtaneelle syötöllään joukkueensa sisäisen pistepörssin.
Espoossa vuonna 2001 syntynyt Lundell aloitti jääkiekon pelaamisen jo neljävuotiaana. Hänen kasvattajaseuransa oli Espoon Palloseura.
Juoniorina Lundell siirtyi Helsingin IFK:hon. Hänen joukkueensa voitti vuosina 2016 ja 2017 C-nuorten Suomen mestaruuden.
Vuonna 2018 päättyneellä kaudella Lundell pelasi sekä B-nuorten että A-nuorten joukkueessa. B-nuoret voittivat Suomen mestaruuden. A-nuoret sijoittuivat SM-sarjassa kolmanneksi.
Vuoden 2018 toukokuusta lähtien Lundell kuului HIFK:n SM-liigajoukkueeseen.
Neljä MM-mitalia
Venäjällä vuonna 2018 pelatuissa alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Suomi ja Lundell voittivat kultaiset mitalit.
Kultaa oli tuliaisena myös Kanadassa vuonna 2019 pelatuista alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista. Vuosien 2020 ja 2021 vaihteessa Kanadassa pelatuista alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista heltisi pronssia.
Viime vuoden touko- ja kesäkuussa Latviassa pelatuissa miesten MM-kilpailuista Suomen joukkue ja Lundell voittivat hopeiset mitalit.
Lundell aloitti varusmiespalveluksensa 12. päivänä huhtikuuta Puolustusvoimien urheilukoulussa. Samaan aikaan palveluksensa aloitti Helsingin Santahaminassa yhteensä 23 jääkiekkoilijaa.
Jääkiekon MM-kilpailut alkoivat Latviassa 21. toukokuuta. Lundellin lisäksi MM-kisoihin matkasi samasta saapumiserästä Axel Rindell.
NHL-seura Florida Panthers varasi Lundellin vuoden 2020 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Vuoden 2021 kesäkuussa Lundell teki kolmen vuoden tulokassopimuksen Florida Panthersin kanssa.
Varusmiespalveluksensa jälkeen Lundell matkasi Yhdysvaltoihin. Florida Panthersin harjoitusleirillä Lundell varmisti paikkansa NHL-joukkueessa.
Teksti:
Keijo Suomalainen
Kuva:
Suomen Jääkiekkoliitto
Pasi Mennander