2020
Kiipeilykerho - vaihtelua inttiarkeen ja tehokasta treeniä
Koronarajoitukset ovat aiheuttaneet haasteita varusmiesten vapaa-ajan liikunnan järjestämiseen. Panssariprikaatissa on kuitenkin tehty paljon töitä sen eteen, että mahdollisuuksia monipuoliseen liikkumiseen on koko ajan tarjolla. Uusin näistä mahdollisuuksista on kiipeilykerho.
. Panssariprikaatin Varusmiestoimikunta on alkanut järjestämään viikoittain reissuja seinäkiipeilemään. Prikaatin varusmiehille on varattu vakiovuoro Hämeenlinnan kiipeilykeskus Hänkkiin.Varusmiestoimikunnan edellinen varapuheenjohtaja, panssarihuoltomies Eriksson suunnitteli kiipeilyreissuja jo keväällä, juuri ennen koronarajoituksia. Kun liikuntakasvatusaliupseeri vääpeli Pasi Suvisola kertoi esikuntapäällikön näyttäneen vihreää valoa kiipeilykerholle, kaivoin nämä suunnitelmat pöytälaatikosta uudelleen esiin. Olen toiminut tehtävässäni vasta pari kuukautta, joten oli mahtavaa päästä järjestämään jotakin tällaista. Varusmiehet ovat olleet innokkaita. Olen saanut kiitosta siitä, että järjestämme toimintaa myös poikkeusoloissa.
Lähtökohtana oli se, että varusmiesten terveys turvataan myös kiipeilyreissuilla ja suosituksia noudatetaan. Reissuun lähteekin varusmiehiä vain yhdestä osastosta kerrallaan. Huomiota kiinnitetään myös käsihygieniaan ja turvaväleihin.
Kyselin parilta varusmieheltä fiiliksiä kiipeilyn jälkeen. Ensimmäinen heistä toimi ryhmän vetäjänä. Hän kertoi lähteneensä mukaan, koska halusi kiipeillä pitkän tauon jälkeen. Varusmiehen mukaan homma toimi, porukka oli mukavaa ja kaikki tykkäsivät. Myös paikat olivat kuulemma kiipeilyn jälkeen kipeinä, vaikka yrittikin vetää rauhallisemmin.
Toinen varusmiehistä kertoi lähteneensä reissuun, koska sillä sai vähän vaihtelua inttiarkeen. Haastateltava on kiipeillyt satunnaisia kertoja ennenkin. Reissusta jäi hänelle hyvä fiilis, niin sanotusti 6/5. Treenin tehokkuuden varusmies kertoi tuntuvan ainakin käsivarsissa.
Kiipeily on boulderointia, ilman varmistusköysiä matalilla seinämuodoilla. Aloittaminen on siis helppoa, vaikka kokemusta ei olisi. Reissuihin onkin lähtenyt niin lajin harrastajia kuin aivan kokemattomia. Tämä on yksi tavoitteistamme - antaa varusmiehille mahdollisuus tutustua uusiin lajeihin ja löytää jopa pysyvä harrastus.
Mielestäni muiden varuskuntien kannattaisi ehdottomasti miettiä vastaavaa. Tärkeää on tietenkin toimia paikallisten olosuhteiden sallimissa rajoissa. Pieni irtautuminen inttiarjesta virkistää varmasti varusmiesten mieltä.
Kirjoittanut:
Varapuheenjohtaja
Panssarihuoltomies Aino Karjalainen