Ajankohtaista
Liiton ilma-asemestaruudet ratkottiin Mikkelissä
Mikkelin Varuskunnan Urheilijat ja Mikkelin Ampujat järjestivät ensimmäistä kertaa liiton ilma-asemestaruuskilpailut Mikkelin Ampujat ry:n ampuma-areenalla, joka sijaitsee entisen Savon Prikaatin kuntotalon alakerrassa Karkialammella.
- Ampumatilat ovat
erinomaiset, ja kapasiteettia olisi vaikka viisinkertaistaa osallistuja määrä.
Meillä on, myös käytössä elektroniset ampumataulut, joilla saadaan
kilpailijoiden tulokset suoraan tulospalveluun ja katsojien tietoon kilpailujen
johtaja Sami Sipponen sanoo.
Osallistujien määrä jäi tänä vuonna vähäiseksi. Kilpailuun osallistui vain 15 kilpailijaa.
Heistä kaksi ampui varusmiesten sarjassa.
- Siihen nähden
mitä olen ehtinyt harjoittelemaan, suoritus meni hyvin. Kuusi pistettä jäin laji
ennätyksestä. En ole ehtinyt ampua ilmakiväärillä. Se vaikuttaa ihan selkeästi.
Aion kuitenkin kilpailla lajissa edelleen. Tavoitteenani on sotilasura varusmiespalveluksen
jälkeen, niin laji sopii hyvin harrastukseksi, Säkylän Varuskunnan Urheilijoita
edustanut alikersantti Mika Varjo kertoi.
Varjo vastasi
päivän kovimmasta kuudenkymmenen laukauksen ilmakiväärituloksesta 610,5. Tulos toi hänelle voiton varusmiesten sarjassa.
Varjon seura on
Mikkelin Ampumat.
Toinen osallistuja varusmiesten
sarjassa oli kokelas Julia Rannikko Säkylästä. Rannikon siviiliseura on Salon
Seudun Ampujat.
- Olen koskenut aseeseeni
tänä vuonna kerran, niin sen puolesta kilpailuni meni minun ihan hyvin. Jäin muutaman
pisteen lajiennätyksestäni, mikä yllätti itsenikin. Sain urheilukomennuksen helposti,
vaikka palasin juuri reserviupseerikurssilta takaisin Säkylään. Olin kilpailuihin
liittyen ajoissa liikkeellä. Kysyin mahdollisuutta lähteä kilpailemaan
joukko-osastostani, mihin sain puollon. Liiton sivuilta löysin tarkemmat tiedot
tapahtumasta.
Julia Rannikon
tulos kuudenkymmenen laukauksen ilmakiväärikilpailussa oli kelpo 607,3. Tulos
oli päivän toisiksi paras ilmakiväärissä.
Ilmakivääriammunnassa
yleisen sarjan mestaruuden voitti Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijoiden Juha
Haavisto tuloksellaan 582,6. Yli 45-vuotiaiden sarjassa neljänkymmenen laukauksen
kilpailun voitti Pentti Meri tuloksellaan 392,1.
Ilmapistoolissa
käytiin yleisessä sarjassa tiukka kärjen kamppailu mitalien väreistä. Tutkimuslaitoksen
Urheilijoita edustanut Marko Talvitie vei voiton tuloksellaan 554. Toiseksi
sijoittui Jan Parhiala Luonetjärven Varuskunnan Urheilijoista tuloksellaan 552.
Kilpailussa ammuttiin kuusikymmentä laukausta.
Teksti:
Jouni
Leppäsaajo
TULOKSET ILMA-ASEMESTARUUS SOTUL_1.2.2019 (pdf) (77.8 KB)