2018
Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat voittivat salibandyn ikämiesten mestaruuden
LapVU isännöi vuoden 2018 liiton ikämiesten +40 salibandyn mestaruusturnausta menestyksekkäästi. Tiukassa viiden joukkueen turnauksessa toiseksi sijoittui Helsingin Varuskunnan Urheilijat ja pronssipelin vei Luonetjärven Varuskunnan Urheilijat.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti Lappeenrannassa, kun Suomen mestaruudesta kamppaili viisi joukkuetta ympäri maan. Turnaukseen osallistui edellä mainittujen lisäksi Lääkintävarikon Urheilijat Ilmajoelta ja Mikkelin Varuskunnan Urheilijat.
Alkusarja oli pitkälti tasainen, lukuun ottamatta kotiseuran varmaa peliä aina finaaleihin saakka. Alkusarjassa pelattiin neljä ottelua, joiden perusteella LääkVU karsiutui pois. Sijoitus otteluihin muodostui otteluparit LapVU vs. MikVU ja LuoVU vs. HelVU. Näistä ensimmäinen ratkesi helpolla, mutta jälkimmäisessä pelissä saatiin odottaa ratkaisua aina loppuun saakka.
Finaali ei jättänyt yhtään sen kylmemmäksi. Ottelu LapVU vs. HelVU venyi ensin jatko erään ja sen kautta lopulta rangaistuslaukauskilpailuun. LapVU:n viimeinen rangaistuslaukauksen laukoja kilpailunjohtaja Vesa Tirkkonen ei epäonnistunut vaan ratkaisi ottelun kotiseuran voitoksi.
Kaiken kaikkiaan turnauksesta saatiin loistava palaute osallistuneilta joukkueilta kilpailunjärjestelyistä ja tuomaritoiminnasta. Ensi vuonna kilpailupaikkana on Ilmajoki ja järjestävänä seurana Lääkintävarikon Urheilijat.