2018
Hämeenlinna taituroi varusmiesten salibandymestariksi
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijoiden joukkue ei tyytynyt vähempään kuin mestaruuteen varusmiesten salibandyturnauksessa kotikentällään Elenia areenalla. Mestaruusottelussa hämeenlinnalaisen saivat vastaansa Kajaanin Varuskunnan Urheilijoiden joukkueen, joka taipui hopealle maalein 3-1.
Varusmiesten turnaus alkoi kolmen lohkon peleillä.
Hämeenlinna hallitsi A-lohkoa voittaen kaikki kolme otteluaan. Maalierokin oli komea 20-3. Avausottelussaan hämeenlinnalaiset kaatoivat Niinisalon maalein 6-2. Toisessa ottelussa Rovaniemi joutui poistumaan kentältä 6-0 tappion saattelemana. Kolmannessa otellussaan hämeenlinnalaiset kaatoivat Dragsvikin maalein 8-1.
B-lohkossa Kajaani oli liki yhtä ylivoimainen kuin Hämeenlinnan A-lohkossa. Kolme voitettua ottelua toivat kajaanilaisille 13 maalia. Omaan maaliin pallo sujahti vain kaksi kertaa. Avausottelussaan Kajaani kaatoi Sodankylän maalein 3-0. Kajaanilaisten maali pysyi koskemattomana myös Haminaa vastaan. Haminalaisten maalista pallo löytyi sen sijaan peräti seitsemän kertaa. Kolmannessa ottelussaan Kajaani voitti Luonetjärven lukemin 3-2.
C-lohkoon riitti kolme joukkuetta, jotka pelasivat varsin tasaväkisesti. Kouvola ja Porkkala päätyivät yhden voiton ja yhden tasapelin jälkeen neljään pisteeseen. Joukkueiden maalierokin oli sama 3-2. Säkylä hävisi lohkossa kaikki ottelunsa.
Jatkolohkossa Hämeenlinna jatkoi näyttävää taivalta kohti loppuottelua. Porkkala hävisi ensi maalein 5-0. Sodankylää vastaan hämeenlinnalaisten vauhti hiipui kuitenkin yllättäen, ja sodankyläläiset voittivat ottelun lukemin 0-1. Rovaniemeä vastaan hämeenlinnalaisten peli kulki jälleen. Tuloksena oli 8-2 voitto.
Toista jatkolohkoa hallitsi Kajaani. Niinisalo kaatui ensin maalein 3-1. Kouvola kärsi 5-1 tappion. Luonetjärvikin hävisi maalein 4-2.
Välieräotteluissa Hämeenlinna voitti Luonetjärven 10-4 ja Kajaani Porkkalan 3-1. Näin Hämeenlinnan ja Kajaani etenevät mestaruustaistoon, kun Luonetjärvi ja Porkkala saivat kamppailla pronssimitaleista.
Porkkalalle pronssia
Porkkala voitti pronssiset mitali maalein 2-1.
Hämeenlinnan peli sujui yhtä tappiollista ottelua lukuun ottamatta mallikkaasti koko turnauksen ajan.
- Pelin pitäisi näyttää tuolta, kun joukkueessa on toinen toistaan taitavampia toiselleen tuttuja jätkiä. Meillä oli sellainen rosteri, että emme tulleet turnaukseen kuin hakemaan poikaa kotiin, joukkueen kapteeni, alikersantti Jere Pulkkinen iloitsi mestaruuspokaalista.
- Oli mukava pelata, kun joukkueessa on iso nippu taitavia jätkiä. Pelaaminen ei ollut kenellekään vaikeaa. Jokainen pelaa tälläkin hetkellä SM-sarjaa. Pelejä on takana runsaasti. Varmaankin niitä on enemmän kuin millään muulla joukkueella, tamperelaisen Classicin riveissä Salibandyliigaa pelaava Pulkkinen kertoi.
Hämeenlinnalaisen Steelersin pelaaja Elmeri Saukkonen oli toinen pääsarjatasoinen pelaaja Hämeenlinnan joukkueessa. Muutoin joukkue koostui nuorten SM-sarjan pelaajista.
Pelaajien sarjataso ei ratkaissut
Liigastatus ei Pulkkisen mukaan ollut kuitenkaan oikotie mestaruuteen.
- Jokainen jätkä oli ihan pirun kova tänään.
Hämeenlinna siirtyi kaksi 12 minuutin pelijaksoa sisältäneen ottelun ensimmäisellä jaksolla 2-0 -johtoon. Toisen pelijakson toisella peliminuutilla hämeenlinnalaiset kasvattivat etumatkaansa lukemiin 3-0. Kajaani onnistui tekemään ottelun ainoaksi jääneen maalinsa toisen pelijakson ajassa 7.15.
- Taisi olla päivän kahdeksas matsi ja jalat pikku hiljaa vähän lopussa. Tietoisesti pelasimme rauhallisemmin, emmekä lähteneet suin päin hyökkäämään ja karvaamaan. Pidimme pelin hallussa, emmekä päästäneet kavereita paikoille, ja kun itselle tuli paikka, laitoimme pallon pussiin. Turha sitä on lähteä itseä enempää rasittelemaan.
Kajaanilaisen pelaajan huudahduksen Kajaanin paremmuudesta Pulkkinen kuittasi sanomalla, että onneksi salibandy on tulosurheilua.
- Tällä kertaa tulos näytti meille suotuisempia lukemia, Pulkkinen naurahti.
Kajaanilaisten harmin ymmärtää, sillä he joutuivat kokemaan turnauksen ainoa tappion loppuottelussa.
![Varusmiesten mestarit netti Varusmiesten mestarit netti](files/1703/769/Varusmiesten_mestarit_netti.jpg)
Teksti ja kuva:
Keijo Suomalainen