2017
Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija
Varusmiesten vapaa-ajan liikunnan tukeminen, mukautuva kilpailutoiminta sekä innostava henkilökunnan liikunnan aktivointi ovat Sotilasurheiluliiton toiminnan keihäänkärkiä liiton vuosille 2018 - 2021 ulottuvassa strategiassa. Liiton toimintaa ohjaa visio: ”Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija”.
Liitto hyväksyi uuden strategiansa tiistaina Tampereella pitämässään syyskokouksessa. Kokous hyväksyi myös liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018.
Varusmiesten vapaa-ajan liikuntaa liitto tukee kouluttamalla liikuntakerhojen ohjaajia kahdeksassa alueellisessa koulutustilaisuudessa sekä laajentamalla kolme kuukautta sitten käyttöönotetun Liikkuri-nettisovelluksen käytön kaikkiin varusmiehiä kouluttaviin joukko-osastoihin.
Liikkurin avulla kerhojen ohjaajat voivat viestiä kerhojen toiminnasta. Liikkuri mahdollistaa myös kerhoihin ilmoittautumisen sekä osallistumisseurannan.
Kilpailutoimintaansa liitto mukauttaa seuraamalla kilpailuihin osallistuvien määrää ja toiveita. Jäsenistön toiveita kuuntelemalla liitto osaa järjestää kiinnostavaa kilpailutoimintaa.
Ampumasuunnistuksen kansallisena lajiliittona liitto edistää suomalaista ampumasuunnistuksen huippu-urheilua.
Henkilökuntaa liitto aktivoi liikkumaan Helke-hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteena on löytää menetelmät, jotka innostavat henkilökuntaa liikkumaan.