2014
Sotilasurheiluliiton Patria Cupin jääkiekkomestaruudet Hämeenlinnaan ja Helsinkiin
Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuksista pelattiin 26.-27.9. Jyväskylässä. Mestareiksi 16 joukkueen turnauksessa selviytyivät A-sarjassa Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat ja B-sarjassa Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden II-joukkue.
Luonetjärven Varuskunnan Urheilijoiden järjestämään turnaukseen osallistui 16 joukkuetta. Turnaus pelattiin puitteiltaan erinomaisessa Jyväskylä Hippoksen Liikuntapuiston harjoitusjäähallissa.
A-sarjan loppuottelussa kohtasivat Hämeenlinna ja Kuopion I-joukkue. Tiukka ottelu ratkesi vasta aivan ottelun loppuvaiheilla hämeenlinnalaisten siirtyessä 1-0 johtoon. 2-0 loppulukemat tulivat tyhjiin kuopiolaisten hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia.
Kuva: Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat on Sotilasurheiluliiton A-sarjan jääkiekkomestari 2014. Joukkueessa pelasivat Kai-Erik Jukka, Johan Kirjavainen, Mikko Karppinen, Vesa Juntunen, Antti Heiskanen, Vesa Koljonen, Tony Saarinen, Teemu Lassila, Jukka Toivonen, Samuel Hurskainen, Jouni Vahala, Kalle Mustonen, Karri Sahla, Toni Huhtinen, Hannu Pennanen, Matti Ruuska, Pasi Kyllönen ja Janne Nikkinen.
Kuva: Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden II-joukkue voitti B-sarjan.
B-sarjan loppuottelussa kohtasivat Kaartin Jääkärirykmentin pelaajista koottu Helsingin II-joukkue ja Rovaniemen Varuskunnan Urheilijat. Tiukka ja tunteikas ottelu päättyi helsinkiläisten niukkaan 4-3 voittoon.
Kuva: Hämeenlinnan A-sarjan voittajajoukkueen kapteeni Kalle Mustonen sai voittajajoukkueen pytyn kansanedustaja Sinuhe Wallinheimolta.
TULOKSET:
Patria CUP 2014 Jyväskylä LUOVU Master (xls) (137.5 KB)