2013
Helsinki ja Riihimäki salibandymestareiksi Kontiolahdella
Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden kadeteista koottu joukkue voitti Sotilasurheiluliiton A-sarjan salibandymestaruuden Kontiolohden liikuntahallissa. B-sarjan mestaruuden uusi Riihimäen Varuskunnan Urheilijat.
Turnaukseen osallistui 11 joukkuetta, jotka pelasivat ensin alkusarjan ottelut kolmessa lohkossa. Kaksi kunkin alkulohkon parasta joukkuetta eteni A-sarjan ja loput B-sarjan jatko-otteluihin. Alkusarjojen keskinäisten ottelujen tulokset jäivät voimaan jatkosarjoihin.
A-sarjan mestaruus oli Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden ja Niinisalon Varuskunnan Urheilijoiden kilpajuoksua mestaruudesta. Turnausvoitto ratkesi niiden välisessä dramaattisessa ottelussa. Niinisalo meni nopeasti 2-0 johtoon. Kadetit eivät kuitenkaan luovuttaneen, vaan tulivat aivan pelin loppuhetkillä ensin tasoihin ja pelin viime sekunneilla voittoon ja mestaruuteen. Pronssia sai paikallinen Rajan Urheilijat.
Kuva: Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden A-sarjan mestarijoukkueessa pelasivat Oskari Keskitalo, Jani Termonen, Janne Karjalainen, Emil Lavaste, Antti Heiskanen, Jussi Rusila, Joonas Kostiainen, Veijo Peltonen, Taneli Keränen, Sami Martikainen, Niko Intke, Ville Juvonen, Juho Hartikainen, Miikka Heikkilä, Joni Huovila, Henri Filatoff ja Rico Handolin.
A-sarjan parhanaa pelaajana palkittiin Oskari Keskitalo Helsingin Varuskunnan Urheilijoista ja parhaana maalivahtina palkittiin voittajajoukkueen Emil Lavaste.
A-sarjan pistepörssin voittaja Timo Herranen LAPVU.
B-sarjan mestaruutta puolusti onnistuneesti Riihimäen Varuskunnan Urheilijat. B-sarjan jatko-otteluissa pelattiin sopivasti ristiin ja riihimäkeläisten mestaruus ratkesi, kun he voittivat pahimman uhkaajansa, viime vuoden A-sarjan mestarin, Luonetjärven keskinäisessä ottelussaan 3-2. Pronnsimitaleille nousi Mikkelin Varuskunnan Urheilijat.
Kuva: Riihimäen Varuskunnan Urheilijat puolusti onnistuneesti B-sarjan mestaruutta joukkueella Mikko Moisio, Jan Näränen, Jani Rauhala, Eero Rihkonen, Antti Annala, Petteri Tuura, Niklas Nordenswan ja Antti Leppikoski.
B-sarjan parhanaa pelaajana palkittiin Riihimäen Niklas Nordenswan ja maalivahtina voittajajoukkueen maalivahti Jani Rauhala. B-sarjan pistepörssin voittajan palkinnon sai Luonetjärven Jarkko Rajala.
Oheisessa linkissä tulokset kisajärjestäjän uutispalstalla.