2010
Neljä suomalaista eteni päätöskierrokselle
Tapio Pulkkanen ei yltänyt Euroopan mestaruuskilpailujen perjantaisella kierroksella yhtä hyvään peliin kun torstaina. Kaksi lyöntiä yli kentän ihannetuloksen päättynyt kierros toi Urheilukoulun varusmiehelle kolmen kierroksen yhteistulokseksi 217 lyöntiä (75 + 68 + 74), jolla hän selviytyi lauantaina pelattavalle finaalikierrokselle.
Suomen kisajoukkueeseen kuuluneen kahden muun urheilukoululaisen EM-kisarupeama päättyi perjantaina. Tuomas Salminen kiidätti palloa eteenpäin 222 kertaa eli kuusi lyöntiä yli kentän ihannetuloksen. Henri Pyykölä tarvitsi kolmeen kierrokseen kymmenen lyöntiä enemmän kuin Salminen.
EM-kilpailun päätöskierroksen ylsi kaiken kaikkiaan neljä suomalaista. Heistä paras oli Mikael Salminen 216 lyönnillään. Hänestä yhden lyönnin jäi Pulkkanen. Henri Satama ja Kalle Samooja selvittivät kolme kierrosta 219 lyönnillä.
Pulkkasen peli on aaltoillut vuoron perään yli ja alle kentän ihannetuloksen. Mikäli vuorottelu jatkuu samalla tavalla, Pulkkasen pitäisi pelata lauantaina vähälyöntinen kierros. Onnistuessaan hän voisi nousta tämänhetkiseltä 35. sijalta jopa kymmenennen sijan tuntumaan. Eroa jaetulle kymmenelle sijalle on neljä lyöntiä.
Tanskan Lucas Bjerregaard on äitynyt Hämeenlinnassa Linna Golfin kentällä pelattavissa kilpailuissa hurjaan menoon. Kolmella kierroksella tanskalainen on lyönyt tai putannut palloa vain 203 kertaa, mikä on peräti 13 lyöntiä alle kentän ihannetuloksen. Perjantainen 64 lyönnin kierros oli pelin huipentuma ja samalla Linnan Golfin uusi kenttäennätys.
Bjerregaard johtaa kilpailua ennen päätöskierrosta. Kaksi lyöntiä hänen takanaan ovat Ruotsin Jeff Karlsson ja Englannin Tommy Fleetwood. Italian Andrea Pavan on neljän lyönnin päässä Bjerregaardista.
Teksti:
Keijo Suomalainen