2009
Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuksista pelattiin Kouvolassa
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat järjesti 25. kaukalopallomestaruuskilpailut uudessa Kouvolassa 9.-10.1. henkilökunnan A- ja B-sarjoissa. Turnaus oli perinteiseen tapaan hyvin järjestetty, vaikka A-sarjaan nousseen Mikkelin joukkueen poisjäänti aiheuttikin järjestäjille muutaman ylimääräisen sydämen tykytyksen.
A-sarjassa pelasivat näin ollen edellisvuoden viisi parasta joukkuetta. Kovatasoisen ja tasaväkisen turnauksen voittajaksi selvisi Luonetjärven Varuskunnan Urheilijat, joille mestaruus oli ensimmäinen A-sarjassa. Hopealle sijoittui tasapistein voittajan kanssa Kouvolan Varuskunnan Urheilijat. Joukkue koostuu nykyään Kouvolan, Valkealan ja Utin varuskuntien henkilökunnasta. Mestaruuden Luonetjärvelle ratkaisi keskinäisen ottelun voitto. Pronssille ylsi viime vuoden voittaja Rovaniemen Varuskunnan Urheilijat.
B-sarjan kahdeksasta joukkueesta voiton nappasi Päämajan Pallona paremmin tunnettu Helsingin Varuskunnan Urheilijat II - joukkue, kun loppuottelussa kukistui Niinisalon Varuskunnan Urheilijat. HelVU saa harjoitella myös jatkossa kovalla sykkeellä sen noustua voiton myötä A-sarjaan, jossa vauhti on astetta kovempaaa kuin B-sarjassa.
Tiukassa, mutta reilussa hengessä pelattu turnaus toteutettiin rutinoidun järjestäjän johdolla Sotilasurheiluliiotn reilun pelin hengen mukaisesti. Myös iltaohjelmaan oli panostettu, kun kisaajat pääsivät seuraamaan paikallista jääkiekkofestifaalin huipentumana pelattua mestisottelua KooKoo-Sport. Turnauksen johtaja majuri Juha Jaakkola kiittelikin turnauksen hyvää yhteishenkeä ja korkeatasoisia pelejä, niinkuin sotilaiden mestaruuksia ratkottaessa pitääkin olla.