2009
Mikko Leppälä vauhdikkain Kouvolan puolimaratonilla
Aurinkoinen kevätsää, ”Koko Kouvola Liikkeelle” tapahtuma ja iloinen kevätmieli loivat loistavat edellytykset Kouvolan toiselle puolimaratonille. Kouvolan Varuskunnan Urheilijoiden järjestämään lauantaiseen juoksuun lähti ennätysmäärä juoksijoita, joista pääosa juoksi Kuntoilijoiden sarjassa. Kaikkiaan omia rajojaan halusi koetella 235 juoksijaa ja viimevuotinen osallistujamäärä kasvoi reilulla viidelläkymmenellä juoksijalla. Kouvolan Puolimaratonilla ratkottiin myös Sotilasurheiluliiton epäviralliset mestaruudet kilpasarjoissa.
Reserviupseerikoulun
Mikko Leppälä pinkoi miesten pääsarjassa SotUL:n mestariksi ja koko kilpailun
hopeasijalle hyvällä ajalla 1.21.50. Leppälä antoi samalla tiukan vastuksen
Elimäen Vauhdin Janne Sakkaralle, joka voitti toistamiseen juoksun reilun
minuutin erolla RUK:n Leppälään ja merkkautti nimensä jälleen miesten sarjan
kiertopalkintoon. Kolmanneksi ja SotUL:n hopeasijalle juoksi Maavoimien
Esikuntaa edustava Riku Mikkonen ajallaan 1.23.37. SotUL:n pronssisen mitalin
miesten yleisessä sarjassa nappasi Utin Jääkärirykmentin Antti Heinola juosten
matkan aikaan 1.27.42.
M40 ja M50
sarjoissa kaikki SotUL:n mitalit menivät Karjalan Prikaatin joukkueen
juoksijoille. Harri Mäntyranta voitti M40 sarjan mestaruuden ajallaan 1.39.47
ollen samalla kilpasarjassaan 12. Esa Sillanpää ja Petri Inkilä veivät heti
Mäntyrannan jälkeen peräkkäisillä sijoillaan himmeämmät mitalit.
Valmiusyhtymän,
Karjalan Prikaatin, komentaja eversti Jorma Ala-Sankila näytti joukko-osastonsa
juoksijoille hienoa esimerkkiä ja voitti sarjan M50 Sotilasurheiluliiton
mestaruuden kovalla ajalla 1.36.29. Jouni Heliste ja Olavi Mäkipatola juoksivat
hopealle ja pronssille.
_Olipahan
mukava ja hieno reitti, kehui maalissa KARPR:n komentaja Ala-Sankila. _Juoksukin
kulki tänään ihan mukavasti ja olen loppuaikaani täysin tyytyväinen, kertoi
säännöllisesti harjoitteleva kovakuntoinen eversti.
Isoimmat
yritysjoukkueet oli saanut matkalle mukaan LUMON Oy:n, Kouvolan kaupungin,
Karjalan Prikaatin ja Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunnan työpaikkojen porukat.
Näissä kaikissa joukkueissa oli yli kymmenen juoksijaa. Itä-Suomen
Sotilasläänin komentaja ja samalla kilpailun suojelija, kenraalimajuri Jukka
Pennanen, oli myös ilmoittautuneiden joukossa, mutta päätti toipilaana
ollessaan kiertää reitin kuitenkin polkupyörällä jälkipään vartijan tärkeässä
roolissa.
Ensi vuoden
keväänä vastaavaan aikaan tullaan järjestämään Kouvolan Puolimaraton jo
kolmannen kerran.