2009
Jouni Heinonen voitti ampumasuunnistuksen maailmanmestaruuden
Suomalaiset aloittivat menestyksellisesti Belgiassa järjestettävät ampumasuunnistuksen MM-kisat. Jouni Heinonen voitti mestaruuden miesten sprintissä. Sari Suomalainen sijoittui naisten vastaavassa kilpailussa kolmanneksi.
Heinonen suoriutui kummastakin ampumasuunnistuksen osalajista hyvin. Hän eteni rastivälit vauhdikkaasti ja ampui tarkasti.
- Olen erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Huonoa osa-aluetta ei sattunut tänään kohdalleni. Ammunnastakin tuli vain yksi sakkokierros pystypaikalta.
Kuva: Jouni Heinonen voitti kultaa pikamatkalla
Sari Suomalainen oli yllättynyt pronssistaan, sillä pitkään vaivannut flunssa on haitannut hänen harjoitteluaan.
- Ensimmäisen suunnistuskierroksen puolentoista minuutin virhe harmittaa minua vähän.
Ammuntasäätä Suomalainen piti hyvin vaihtelevana, vaikka hänen sakkonsa jäivät pystyammunnassa kolmeen kierrokseen.
Marja Kukonlehdon mitalisija kaatui pystyammusta kertyneeseen neljään sakkokierrokseen.
MM-kilpailut jatkuvat lauantaina pitkänmatkan kilpailuilla, joista joukkueen johtaja Kalle Virtanen odottaa kotiintuomisiksi lisää mitaleja.
Ampumasuunnistuksen MM-kilpailut, Belgia, Arlon
Sprintti, 28.8.2009
Miehet, 3,3 km
1) Jouni Heinonen FIN 26.29, 2) Björn Wistrand SWE 27.24, 3) Thomas Jensen
28.13 DEN.., 6) Mikko Reitti 28.36, 7) Jarno Kallio-Könnö 28.42
Naiset 3,1 km
1) Anne Runesson SWE 32.37, 2) Emelie Eklöf SWE 32.51, 3) Sari Suomalainen FIN 33.15, 4) Marja Kukonlehto FIN 33.32