VLK-johtajakoulutustilaisuus Varalassa 9.-10.1.2012
9. - 10.1.2012
Tapahtumapaikka Varalan urheiluopisto, Tampere |
Kuvaus |
![]() |
VARUSMIESTEN LIIKUNTAKERHON KOULUTUSTILAISUUS VARALASSA09-10.1.2012
Suomen Sotilasurheiluliitto järjestää Varusmiesten Liikuntakerhon koulutustilaisuuden (VLK) Tampereella Varalan Urheiluopistolla 09-10.1.2012. Tilaisuus on tarkoitettu Varusmiestoimikunnan edustajille tai varusmiehille, jotka toimivat joukko-osastossa liikuntavastaavina sekä henkilökunnalle, jotka vastaavat varusmiesten liikuntakerhotoiminnasta. Paras hyöty tilaisuudesta saavutetaan silloin, kun samasta paikasta on läsnä sekä varusmies, että henkilökuntaan kuuluva edustaja.
Tilaisuudessa käsitellään vapaa-ajan liikuntakerhon järjestämistä sekä palvelusliikunnan ja vapaa-ajan liikunnan yhteensovittamista. Tilaisuus on varusmiehille johtajakoulutusta, jossa he suunnittelevat ja ideoivat tulevan kevään ja kesän toimintaa. Joukko-osaston osallistujien yhteismäärä maksimi 6 henkilöä.
Sotilasurheiluliitto on käynnistänyt yhteistyössä Patria Oyj:n kanssa 3 vuotisen Potkua liikuntaan- hankkeen vuoden 2011 alusta. Hankkeen tarkoituksena on räätälöidä jokaiseen joukko-osastoon toimiva VLK- malli.
Hanketyöryhmä on käynyt vuoden aikana kaikissa varusmieskoulutusta antavissa joukko-osastoissa. Käyntien yhteydessä on selvitetty VLK-toiminnan nykytila. Jokaisesta käynnistä on laadittu muistio. Tiedustelkaa muistiota oman joukko-osastonne henkilökuntaan kuuluvalta VLK-yhteyshenkilöltä ja tutustukaa siihen.
Joukko-osastoja pyydetään toimittamaan alueyhteyshenkilölle (matti.kujala(at)mil.fi) raportti liikuntakerhotoiminnasta ajalta 1.7.2011- 31.12.2011, 5.1.2012 mennessä. Raporttipohja on liitteenä.
Toivotaan myös, että teette lyhyen kertomuksen kyseisen ajan VLK- toiminnasta ja esittelette sen tilaisuudessa. Huomioikaa muistioissa olleet pohdittavat/kehitettävät asiat ja esitelkää niissä mahdollisesti tapahtuneet muutokset.
Sotilasurheiluliitto kustantaa kaikkien osallistujien täysylläpidon opistolla. Majoittuminen tapahtuu Urheiluopiston tiloissa. Ota mukaan omaa VLK- materiaalia. Liikuntana on sisä- ja ulkoliikuntaa. Liikuntavälineet mukaan.
Sitovat ilmoittautumiset sekä mahdolliset tiedustelut PVAH:lla Matti Kujala LentoSK 4.1.2012 mennessä. Matti.kujala(at)mil.fi, puh. 0299 243133
Maanantai 9.1
Saapuminen 10.30 mennessä Aloitus 10.30 - 11.30 (esittelyt) Lounas 11.30 - 12.15 Koulutusta 12.15 - 16.15 (ohjeita liikuntakerhon vetämisestä) Liikunta 16.15 - 17.15 (sisäliikunta, pallopeli) Koulutusta 18.15 - 20.00 (ohjeita liikuntakerhon vetämisestä)
Tiistai 10.1.
Aamupala 07.30 Koulutusta 08.00 - 11.30 (kerhovetäjien ohjattu liikunta +opetusta) Lounas 11.30 - 12.15 Koulutusta 12.15 - 13.30 (ohjeita liikuntakerhon vetämisestä) Tilaisuuden päätös noin 14:00
Osoite: Varalan Urheiluopisto, Varalankatu 36 Tampere |
Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailut 2024
Salibandy - Varusmiehet |
21.-22.3. |
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat |
Salibandy - Henkilökunta A ja B sarjat |
21.-22.3. |
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat |
Uinti | 29.2 |
Porkkalan Varuskunnan Urheilijat |
Seinäkiipeily |
22.3 |
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat |
Skeet + metsästyshaulikko |
16.-17.7. |
Kajaanin Varuskunnan Urheilijat |
Jääkiekko A ja B/+40 sarjat |
11.-12.4. |
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat |
Golfmestaruus | 4.-6.9 |
Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat |
Frisbeegolf |
29.8 VM |
Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat |
Kamppailupäivät - VM ja HENK. |
Marraskuu |
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat |
Salibandy - Henkilökunta + 40 sarja |
18.10 | Mikkelin Varuskunnan Urheilijat |
Muita Sotilasurheiluliiton kilpailuja 2024
Kaukopartiohiihto |
1. - 3.3.2024 |
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat |
Ampumasuunnistuksen SM-kilpailut |
17.-18.5 |
Suomen Sotilasurheiluliitto |
Military Crosstraining VM, A + B, N |
18.5 |
MPKK, Suomen Sotilasurheiluliitto |
Marski Challenge (Multisport) |
20.7 |
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat |
Pesäpallo |
5.-6.9 |
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat |
Tennis |
9.-11.8 |
Suomen Sotilasurheiluliitto |
Military Crosstraining, tiimikilpailu |
12.-13.10 |
Suomen Sotilasurheiluliitto |
Padel |
4.10 |
Kuopion Varuskunnan Urheilijat |
Traithlon |
20.7. |
Säkylän Varuskunnan Urheilijat |
Näitä mestaruuskilpailuja ja tapahtumia tuetaan Puolustusvoimien ja Sotilasurheiluliiton välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti PVSOP 565/2023.