SUOMEN
SOTILASURHEILULIITTO KUTSU
Boulderkiipeilyn
Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailut 2019
Suomen
Sotilasurheiluliiton kymmenennet seinäkiipeilykilpailut (boulderointi)
järjestetään perjantaina 22.3.2019 Lahdessa, Saksalan sisäkiipeilysalilla
(YogaRocks). Tapahtuman järjestää Helsingin Varuskunnan Urheilijat (HELVU).
Seinäkiipeilykilpailuihin voivat osallistua Sotilasurheiluliiton jäsenseurojen
jäsenet ja Puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen henkilöstö ja
varusmiehet.
YLEISTÄ
Tapahtumaan
osallistuvalla on kolme tuntia aikaa kiipeillä.
Kiipeiltävänä
on noin neljäkymmentä reittiä. Osa reiteistä on rakennettu siten, että ensikertalaisellakin
on mahdollisuus suorittaa ne. Kiipeilijöille jaetaan tuloskortit, joihin he
merkitsevät kiipeämänsä reitit. Eniten pisteitä kerännyt voittaa sarjansa. Vaikeammat
reitit kerryttävät enemmän pisteitä kuin helpot.
Täyttä
vuosikymmentään juhlistava kilpailu sisältää tällä kertaa myös sotilashaasteen.
Kilpailu
sisältää muutaman reitin, jotka on suoritettava taisteluvarustuksessa.
Varusmiehiä ja kadetteja pyydetään ottamaan varustukseen maastopuku ja
maihinnousukengät mukaan. Henkilökunta voi käyttää kilpailun järjestäjän
toimittamia varusteita.
OHJELMA
Kilpailun
kokonaisaika klo 11.00-15.40
·
Ilmoittautuminen
Yoga Rocksin vastaanotossa avautuu klo 11.00
·
Tervetulosanat
ja ohjeet kilpailijoille Yoga Rocksin vastaanotossa klo 11.50
·
Kilpailu
aika klo 12.00-15.00
·
Tapahtuman
päätös ja palkintojen jako klo 15.15-15.40
SARJAJAKO
1. Varusmiehet
2. Naiset (Henkilökunta, EVP ja
vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat)
3. Miehet (Henkilökunta ja EVP)
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen
lähetetään kilpailunjohtajan sähköpostiin eero.virtanen@mil.fi
18.3.2019 mennessä.
Ilmoittautumisessa
on ilmettävä:
-
osallistujat
sarjoittain (sotilasarvo/tehtävä, etunimi, sukunimi)
-
seura ja
joukko-osasto (esim. HELVU/KAARTJR)
OSALLISTUMISMAKSUT
Osallistumismaksu
on 25€:a. Osallistumismaksu maksetaan kiipeilysalin vastaanotossa mieluiten käteisenä tai maksukortilla.
Jokaisella
kilpailijalla on oltava kilpailupaikalle tullessaan tieto, kuinka hänen
kohdaltaan laskutus tapahtuu (esim. sähköisen laskutuksen ohje/ laskutusosoite).
MUUTA TÄRKEÄÄ
Kilpailutoimisto
sijaitsee tapahtumapaikalla, YogaRocksin tiloissa. Kiipeilysalin osoite on Saksalankatu 26, 15100 Lahti (puh.
0400–308307). www.yogarocks.fi
Tapahtumapaikalle
järjestetään kiipeilytossuja, sekä magnesiumia järjestäjän toimesta. Omien
tossujen ja magnesiumin käyttäminen on sallittua. Kilpailun järjestäjä ei
järjestä osallistujille kilpailuvakuutusta. Kiipeilysalilla
turvallisuusnäkökohdat on otettu hyvin huomioon (sali on kaupalliseen käyttöön
hyväksytty virallinen kiipeilytila). Kiipeilysalilla on pukuhuoneet ja
suihkumahdollisuus.
TIEDUSTELUT JA
ILMOITTAUTUMINEN
Eero
Virtanen eero.virtanen@mil.fi 040 7020701 (Kilpailun johtaja)
TERVETULOA!