IMG_71353333
Suomen Sotilasurheiluliiton kilpailut ovat Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK ry) alaista toimintaa, ja niissä pätevät kansainväliset säännöt dopingaineista. Lisätietoja KAMU -lääkehaku (suek.fi).

 
 

Boulderkiipeilyn Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailut 2020

27.3.2020

Perustiedot
Tapahtumapaikka
yogaROCKS, Lahti
Kuvaus

SUOMEN SOTILASURHEILULIITTO              KUTSU  


 

Boulderkiipeilyn Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailut 2020

 

 

Suomen Sotilasurheiluliiton yhdennettoista seinäkiipeilykilpailut (boulderointi) järjestetään perjantaina 27.3.2020 Lahdessa, Saksalan sisäkiipeilysalilla (YogaRocks). Tapahtuman järjestää Helsingin Varuskunnan Urheilijat (HELVU). Seinäkiipeilykilpailuihin voivat osallistua Sotilasurheiluliiton jäsenseurojen jäsenet ja Puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen henkilöstö ja varusmiehet. 

 

YLEISTÄ

 

Tapahtumaan osallistuvalla on kolme tuntia aikaa kiipeillä.

Kiipeiltävänä on noin neljäkymmentä reittiä. Osa reiteistä on rakennettu siten, että ensikertalaisellakin on mahdollisuus suorittaa ne. Kiipeilijöille jaetaan tuloskortit, joihin he merkitsevät kiipeämänsä reitit. Eniten pisteitä kerännyt voittaa sarjansa. Vaikeammat reitit kerryttävät enemmän pisteitä kuin helpot.

 

Kilpailu sisältää haasteita, jotka selviävät vasta kilpailupaikalla.

 

OHJELMA

 

Kilpailun kokonaisaika klo 11.00-15.40

·         Ilmoittautuminen Yoga Rocksin vastaanotossa avautuu klo 11.00

·         Tervetulosanat ja ohjeet kilpailijoille Yoga Rocksin vastaanotossa klo 11.50

·         Kilpailu aika klo 12.00-15.00

·         Tapahtuman päätös ja palkintojen jako klo 15.15-15.40

 

 

SARJAJAKO

 

1.    Varusmiehet

2.    Naiset (Henkilökunta, EVP ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat)

3.    Miehet (Henkilökunta, kadetit ja EVP)

 

ILMOITTAUTUMINEN

 

Ilmoittautuminen lähetetään kilpailunjohtajan sähköpostiin eero.virtanen@mil.fi 23.3.2020 mennessä.

 

Ilmoittautumisessa on ilmettävä:

-          osallistujat sarjoittain (sotilasarvo/tehtävä, etunimi, sukunimi)

-          seura ja joukko-osasto (esim.  HELVU/KAARTJR)

OSALLISTUMISMAKSUT

 

Osallistumismaksu on 25€:a. Osallistumismaksu maksetaan kiipeilysalin vastaanotossa mieluiten käteisenä tai maksukortilla.

Jokaisella kilpailijalla on oltava kilpailupaikalle tullessaan tieto, kuinka hänen kohdaltaan laskutus tapahtuu (esim. sähköisen laskutuksen ohje/ laskutusosoite).

 

MUUTA TÄRKEÄÄ

 

Kilpailutoimisto sijaitsee tapahtumapaikalla, YogaRocksin tiloissa. Kiipeilysalin osoite on Saksalankatu 26, 15100 Lahti (puh. 0400–308307). www.yogarocks.fi

 

Tapahtumapaikalle järjestetään kiipeilytossuja, sekä magnesiumia järjestäjän toimesta. Omien tossujen ja magnesiumin käyttäminen on sallittua. Kilpailun järjestäjä ei järjestä osallistujille kilpailuvakuutusta. Kiipeilysalilla turvallisuusnäkökohdat on otettu hyvin huomioon (sali on kaupalliseen käyttöön hyväksytty virallinen kiipeilytila). Kiipeilysalilla on pukuhuoneet ja suihkumahdollisuus.

 

 

 

 

TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMINEN

 

Eero Virtanen eero.virtanen@mil.fi  040 7020701 (Kilpailun johtaja)

 

TERVETULOA!

Tallenna kalenteritiedosto

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailut 2025

Nimi Ajankohta Paikkakunta Järjestäjä Tuki
Salibandy - Varusmiehet 18.-19.2.2025 Hämeenlinna HämVU PSPR
Salibandy - Henkilökunta 18.-19.2.2025 Hämeenlinna HämVU PSPR
Uinti 27.2.2025 Kirkkonummi PorkVU RANPR
Seinäkiipeily 21.3.2025 Lahti HämVU PSPR
Haulikkomestaruus + haulikkokoulu Heinäkuu Kajaani KajVU KAIPR
Golfmestaruus Elokuu Turku TurVU RANLAIV
Jääkiekko 27.-28.3.2025 Lappeenranta LapVU MAASK
Frisbeegolf Toukokuu Utti KouVU UTJR
Kamppailupäivät - VM ja HENK. 9.-11.12.2025 Vekaranjärvi SOTUL KARPR
Salibandy - Henkilökunta + 40 sarja Marraskuu Jyväskylä LuoVU ILMASK

Muita Sotilasurheiluliiton kilpailuja 2025

Nimi Ajankohta Paikkakunta Järjestäjä Tuki
Kaukopartiohiihto Maaliskuu Utti KouVU UTJR
Ampumasuunnistuksen SM-kilpailut Huhtikuu - SOTUL SOTUL
Military Crosstraining VM, A + B, N Toukokuu Helsinki SOTUL MPKK
Marski Challenge (Multisport) 20.7.2025 Hämeenlinna HämVU PSPR
Pesäpallo Heinäkuu Niinisalo NiiVU PORPR
Padel Syyskuu Lappeenranta LapVU MAASK
Tennis Elokuu Jyväskylä SOTUL SOTUL
Polkujuoksu 27.9.2025 Säkylä SäkVU PORPR
Triathlon 19.7.2025 Säkylä SäkVU PORPR
SOTUL Jääkiekkokarsintaturnaus 17.–18.3.2025 Kuopio SOTUL -

Näitä mestaruuskilpailuja ja tapahtumia tuetaan Puolustusvoimien ja Sotilasurheiluliiton välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti PVSOP 565/2023.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje