Ampumasuunnistus uutiset
Rautiainen hopealle MM-kisojen avausmatkalla
Ampumasuunnistuksen MM-sprintistä Suomelle yksi mitali. Miesten mitalihaaveet kariutuivat suunnistuksessa tehtyihin virheisiin ja runsaisiin ohilaukauksiin.
Ampumasuunnistuksen MM-kilpailut päästiin juoksemaan vuoden tauon jälkeen Tsekin Jilemnicessä. Kisoja ehdittiin siirtää kahteen otteeseen, ensin vuodella ja sitten vielä loppukesästä loppusyksyyn. Kilpailukeskus sijaitsee mäellä ihan Jilemnicen kylän reunalla. Kilpailuolosuhteiden osalta puitteet ovat hienot, sillä ampumaradalta lähtee asfaltoidut rullahiihtoradat. Kilpailupäivän sää oli aurinkoinen lämpötilan noustessa toiselle kymmenelle lämpöasteelle.
Suomi starttasi kisojen avausmatkana toimineeseen sprinttikilpailuun 8 naisen ja 9 miehen voimin. Naisten sarjan voitto meni isäntämaahan Jana Benessovan viedessä mestaruuden 36 sekunnin turvin. Suomi saavutti avausmatkalta kuitenkin mitalin Satu Rautiaisen suunnistaessa hopealle.
-Kokonaissuoritukseen olen tyytyväinen, makuuammunta meni puhtaasti ja pystystä tuli 3 sakkokierrosta, joka meni oman taktiikan mukaan eli nopea ammunta ja sitten kovaa tarvittavat sakkokierrokset. Suunnistus oli itselle haastavaa rastipisteiden piilossa olon takia ja jonkin verran tuli virhettä, mutta ilmeisesti muille tuli enemmän.
Pronssi meni Ruotsiin Klara Ljunggrenille reilun minuutti voittajasta.
Miesten sarjassa ei tällä kertaa aivan mitaleille ylletty. Voiton vei Ruotsin Gustav Hinder, toiseksi tuli nuori tanskalainen Jonas Falck Weber ja pronssia suunnisti ruotsalainen Martin Jansson, joka kertoi ottaneensa ensimmäisen MM-mitalin sprintistä. Parhaat suomalaiset olivat Samu Heiska (4.), joka jäi vain 5 sekuntia pronssista, Antti Iivari (6.) ja Mikko Hölsö (7.). Kaiken kaikkiaan miesten sarjassa ammuttiin paljon sakkoja, sillä kärkikymmeniköstä vain kolme ampui vähemmän kuin puolet ohi.
Ampumasuunnistus
Sotilasurheiluliitto toimii Suomessa
ampumasuunnistuksen kansallisena lajiliittona.
Liitto huolehtii ampumasuunnistuksen Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä nimeää edustusjoukkueen lajin maailmanmestaruuskilpailuihin. Liiton jäsenseurat järjestävät kansallisia ja alueellisia ampumasuunistuskilpailuja.
Ampumasuunnistus on urheilumuoto, jossa kilpailijan on omatoimisesti suoritettava ampumaosuus, kartanlukuosuus ja suunnistusosuus. Sprinttimatkalla ja viestissä ei suoriteta kartanlukuosuutta.
Ampumasuunnistuskilpailuja järjestetään kolmessa muudossa, jotka ovat normaalimatka, sprintti ja viesti.
Normaalimatka koostuu kolmesta
osalajista:
- ammunta
- kartanluku
- suunnistus.
Kilpailijoiden välinen sijoitus ratkeaa kokonaisajan perusteella.
Ampumapaikalla kilpailijat ampuvat osumasta kaatuviin tauluihin sekä
maakulta että pystystä.
Jokainen ohilaukaus tuo kilpailijalle joko
sakkoaikaa tai sakkokierroksia. Aseenaan kilpailijat käyttävät
pienoiskivääriä tai ampumahiihtopienoiskivääriä. Nuorten sarjoissa
aseena on ilmakivääri.
Nuoret ampuvat ainoastaan makuulta. Kartanlukuosuudella kilpailijat merkitsevät kilpailukarttaansa neulanreiällä joko oman tai etäisyyspisteen paikan. Virheellisestä paikannuksesta kertyy sakkoaikaa. Suunnistusosuus on rastipisteineen ja reitteineen samanlainen kuin normaali suunnistus.
Pikamatka koostuu:
Suunnistusosuus, makuuammunta, toinen suunnistusosuus, pystyammunta ja juoksu maaliviivalle.