Ampumasuunnistus uutiset
Lapua-cupin 2023 lopputulokset
11 osakilpailua sisältäneessä Lapua-cupissa riitti jännitettävää finaaliviikonloppuun saakka. Finaaliviikonlopun SM-normaalimatkalla nähtiin myös esimerkillistä toimintaa kilpakumppanin auttamisessa.
Fred ja Ylikylä yleisen sarjan mestarit
Lapua-cupissa riitti jännitettävää useammassa sarjassa finaaliviikonloppuun saakka. Naisten sarjassa kokonaiskilpailun ykkös- ja kakkossijan osalta kilpailu oli jo ratkennut. Mutta sen sijaan kolmannesta sijasta käytiin tiukka kilpailu, jossa Rafaela Von Frenckell piti lopulta sijansa.
Miesten sarjassa kärkikaksikko Ylikylä & Iivari olivat omilla
pisteluvuillaan ja kävivät tiukkaa kamppailua voitosta keskenään loppuun asti.
Iivarilta olisi vaadittu viimeisestä kilpailusta voitto ja Ylikylältä
korkeintaan neljäs sija. Iivari oli kilpailun viimeinen lähtijä, joten
jännitystä riitti loppusuoralle saakka. Ylikylä oli kilpailun neljäs, mutta
Iivari taipui kilpailun voittajalle Johan Runessonille 20 sekuntia ja näin
ollen Ylikylä vei kokonaiskupin omiin nimiinsä kahden pisteen erolla.
Kärkikaksikon takana myös kolmannesta sijasta käytiin tiukka kamppailu Pontus
Fredin ja Markus Salon kesken. Viimeisessä kilpailussa miehet löytyivät
peräkkäisiltä sijoilta Salon vetäessä pidemmän korren, mutta
kokonaiskilpailussa Fred sai kuitenkin pidettyä Salon takanaan kolmen pisteen
turvin.
Vaikka pääsarjan
kärkitaistelu oli tiukka, niin tiukin voittokamppailu käytiin naisten
D60-sarjassa. Viimeisen kilpailun voitto ratkaisi kokonaiskisan. Cupin viidenne
osakilpailuvoiton ja samalla kokonaiscupin voitti tiukalla kahden sekunnin
erolla Ulrika Haajanen jättäen Ulla Soinisen toiseksi.
Lapua-cupin kolmanneksi suurimmassa sarjassa H60-sarjassa Timo Salonen voitti
kokonaiscupin neljän pisteen erolla toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneisiin
Ilpo Toikkaseen ja Yrjö Uusivirtaan. Uusivirta tasoitti pistetilanteen
viimeisessä kilpailussa Toikkasen kanssa, mutta keskinäisen järjestyksen
ratkaisi Toikkasen neljä kisavoittoa Uusivirran kolmea vastaan.
Lapua-cup kasvaa
Tämän vuoden Lapua-cupissa oli ennätykselliset 11 osakilpailua, joissa tehtiin yhteensä 442 hyväksyttyä suoritusta. Eniten osallistujia kerää luonnollisesti SM-kilpailut. Tänä vuonna SM-kilpailuja oli kolme, kun normaalimatka palautettiin kisakalenteriin reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tämä oli kiitosta saanut ratkaisu.
Nykyisellään nuorten osallistuminen ampumasuunnistuskisoihin on vähäistä. Lapua-cupin tulevaisuuden tavoitteena on kasvattaa myös nuorten osallistumismäärää lajin tulevaisuuden takaamiseksi, sillä useampi pääsarjassa kilpaileva on todellisuudessa jo veteraanisarjaikäinen.
Esimerkillistä toimintaa SM-kisoissa
Viime viikonlopun SM-kilpailussa saatiin todistaa esimerkillistä kilpailuhenkeä ja kanssakilpailijan kunnioitusta, kun Emmi Kiljunen pysähtyi auttamaan kanssakilpailijan kaaduttua ja murrettuaan jalkansa. Emmi keskeytti hetkellisesti oman suorituksensa, tarkasti kanssakilpailijan voinnin ja haki toimitsijat paikalle. Toimitsijat hälyttivät avun paikalle ja loukkaantunut saatiin evakuoita sairaalahoitoon. OK Raasepori haluaa kiittää Emmiä esimerkillisestä kilpailuhengen osoittamisesta.
Sotilasurheiluliitto haluaa kiittää sekä Emmi Klijusta, että järjestävän seuran Magnus Lindroosia, joka oli loukkaantuneen tukena ja opasti pelastushenkilöstön paikalle.
Sarjojen voittajat
H21 Petja Ylikylä
D21 Marie Fred
H14 Konsta Kalliomäki
D14 Kerttu Rajala
H16 Olavi Nurmo
D16 Emma Lång
H18 Juho Karhunen
D18 Lotta Laitamäki
H40 Dan Snåre
D40 Tuula Hyytiäinen
H50 Joni Tenhunen
D50 Oxana Tenhunen
H60 Timo Salonen
D60 Ulrika Haajanen
Katso täydelliset tulokset tästä
Ampumasuunnistus
Sotilasurheiluliitto toimii Suomessa
ampumasuunnistuksen kansallisena lajiliittona.
Liitto huolehtii ampumasuunnistuksen Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä nimeää edustusjoukkueen lajin maailmanmestaruuskilpailuihin. Liiton jäsenseurat järjestävät kansallisia ja alueellisia ampumasuunistuskilpailuja.
Ampumasuunnistus on urheilumuoto, jossa kilpailijan on omatoimisesti suoritettava ampumaosuus, kartanlukuosuus ja suunnistusosuus. Sprinttimatkalla ja viestissä ei suoriteta kartanlukuosuutta.
Ampumasuunnistuskilpailuja järjestetään kolmessa muudossa, jotka ovat normaalimatka, sprintti ja viesti.
Normaalimatka koostuu kolmesta
osalajista:
- ammunta
- kartanluku
- suunnistus.
Kilpailijoiden välinen sijoitus ratkeaa kokonaisajan perusteella.
Ampumapaikalla kilpailijat ampuvat osumasta kaatuviin tauluihin sekä
maakulta että pystystä.
Jokainen ohilaukaus tuo kilpailijalle joko
sakkoaikaa tai sakkokierroksia. Aseenaan kilpailijat käyttävät
pienoiskivääriä tai ampumahiihtopienoiskivääriä. Nuorten sarjoissa
aseena on ilmakivääri.
Nuoret ampuvat ainoastaan makuulta. Kartanlukuosuudella kilpailijat merkitsevät kilpailukarttaansa neulanreiällä joko oman tai etäisyyspisteen paikan. Virheellisestä paikannuksesta kertyy sakkoaikaa. Suunnistusosuus on rastipisteineen ja reitteineen samanlainen kuin normaali suunnistus.
Pikamatka koostuu:
Suunnistusosuus, makuuammunta, toinen suunnistusosuus, pystyammunta ja juoksu maaliviivalle.