Ampumasuunnistus uutiset
Ampumasuunnistuskausi alkamassa!
Kotimaan kilpailukausi alkaa Jalasjärvellä toukokuussa - maajoukkueurheilijoiden päätähtäin on lajin MM-kilpailuissa.
Suunnistuskausi on saatu jo toden teolla vauhtiin ja niin myös ampumasuunnistuksen kilpailukauden aloitus alkaa olla käsillä. Ensi viikolla kilpaillaan maailmancupin ensimmäisissä osakilpailuissa Tanskan Kööpenhaminassa. Suomelta maailmancupin avaukseen lähtee tällä kertaa vain yksi urheilija, viime vuoden Lapua cupissa kolmanneksi sijoittunut maajoukkueeseen kuuluva Pontus Fred.
- - Fiilikset ovat hyvät. Pitkän talven ja ampumahiihtokauden jälkeen odotan oikein innolla ensimmäisiä kilpailuja ja pääsyä ykköslajin pariin. Alkutalven harjoittelu oli vähän rikkonaista, mutta sen jälkeen olen saanut pysyä terveenä ja harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaisesti, taustoittaa Pontus.
– Haluaisin olla hengittämässä joukkueemme huippumiehiä niskaan ja luoda heille pientä painetta, että yhtään ei saa löysätä, muuten täältä tullaan ohi! Viime vuonna ylsin onnistuneella suorituksella 14. sijaan Idren MM-kisojen sprintissä, hän jatkaa.
Fred ylsi maailmancupin kokonaistuloksissa viime vuonna hienosti sijalle 12.
Kotimaan kilpailukausi alkaa Jalasjärvellä toukokuun puolivälin jälkeen, jolloin taistellaan suomenmestaruuksista sprintissä ja normaalimatkalla. Jalasjärven SM-kilpailut toimivat samalla maailmancupin 3.- ja 4. osakilpailuina. Kilpailuista odotetaankin todella kovatasoisia ja ne toimivat hyvänä tason mittarina maajoukkueurheilijoille.
(Lisätietoa Jalasjärven kilpailuista täällä: SM-kilpailut)
Suomen maajoukkue iloisin mielin kohti uutta kautta
Suomen ampumasuunnistusmaajoukkueeseen on nimetty kuluvalle kaudelle kahdeksan miestä ja kahdeksan naista. Maajoukkueen päätähtäin on elokuussa järjestettävissä MM-kilpailuissa. Ennen MM-kilpailuja kilpaillaan maailmancupin osakilpailuja Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa yhteensä 10 kilpailua. Lisäksi syksyllä maailmancup jatkuu MM-kilpailujen jälkeen ja päättyy marraskuussa Tanskan päätösosakilpailuun.
(Katso tarkempi kalenteri täällä: Maailmancup)
![](files/3079/535/joukkuekuva_oikea_koko.jpg)
Maajoukkueeseen on valittu urheilijat edellisen kauden menestyksen perusteella. Pääosin joukkueeseen kuuluvat urheilijat ovatkin kokeneita ja osa on kilpaillut lajissa aivan kansainvälisellä huipulla jo usean vuoden - jopa vuosikymmenen - ajan. Joukkueeseen kuuluu esimerkiksi lajin ehdoton kärkinimi Mikko Hölsö, joka on saavuttanut urallaan 8 henkilökohtaista MM-kultaa ja edelleen on kaikki mahdollisuudet lisätä mitalipottia, jos kaikki osuu kohdalleen. Kaudelle 2024 maajoukkueeseen on nimetty uusina urheilijoina Pontus Fred ja naisten puolella Henna Autio.
- - Odotan kiinnostuneena kauden alkua, mutta talvi on ollut terveyden osalta haasteellinen. Kotimaan Lapua cup ja elokuun MM-kilpailut ovat tähtäimessä, jos kaikki menee hyvin, Henna toteaa.
Viime vuonna naisten sarjassa 2 henkilökohtaista MM-mitalia ja maailmancupin kokonaistuloksissa kakkossijan saavuttanut Marie Fred odottaa kauden alkua positiivisin miettein.
- - Tällä hetkellä on hyvä fiilis, kun mennään kohti
kisakautta. Maaliskuussa ollut tosin hieman sairastelua. Talvi sujui kivasti,
treenattua tuli normaalisti ja otin mukaan myös voimaharjoittelua, joka tuntui
sopivan minulle. Viime vuonna olin maailmancupin kakkonen ja tavoite on
tietysti olla parempi, samoin MM-kilpailuissa unelmana olisi saavuttaa se henkilökohtainen
kultamitali, vaikka ehkä se jääkin vaan unelmaksi. Toivon hyvää ehjää kautta,
tasaisia suorituksia ja hyvää fiilistä kisoissa! Olisi hyvä, jos saataisiin
myös uusia kisailijoita mukaan ja uutta verta lajin pariin, Marie sanoo.
Naisten maajoukkueen viime vuonna MM-viestikultaa voittaneet Hilda Kukonlehto ja Satu Rautiainen kilpailivat Fredien tapaan talvella myös ampumahiihdossa, joten kilpailutuntuma on pysynyt yllä myös harjoituskaudella.
- - Talvi meni hiihto – ja ampumahiihtokisojen parissa ja nyt olen siirtynyt juoksun pariin. Kesän tavoitteena on pärjätä hyvin SM- ja MM-kisoissa, kertoo Hilda.
- - Kyllä nämä lajit tukevat toisiaan monessakin suhteessa ja esimerkiksi ampumapenkkatoiminta kehittyy, kun tulee toistoja ammunnan, kovan fyysisen rasituksen ja kisapaineen yhdistämisestä, Satu lisää.
Petja Ylikylä on yksi ennakkoon kovimmista miehistä Suomen maajoukkueessa. Hän nousi viime vuonna miesten sarjan kansainväliseen kärkeen voittamalla 2 henkilökohtaista MM-mitalia.
- - Focus on enimmäkseen MM-kilpailuissa ja uuden aseen haltuunotossa. Joskin hieman erikoista ehkä onkin se, että vaihdan kätisyyttä tässä vaiheessa. Toivottavasti pääsen myös johonkin maailmancupin osakilpailuun kisaamaan kansainvälisessä seurassa. Talvi on sujunut hyvin, toteaa viime vuonna myös Lapua cupin voittanut Petja.
![](files/3066/535/Petja_prionssia.jpg)
Viime vuonna hienoja suorituksia tehneet maajoukkueurheilijat Antti Iivari, Niko Latva ja Markus Salo odottavat uutta kautta myös innolla.
-Tavoitteena on nostaa tasoa edellisistä kausista ja taistella podium-sijoituksista ainakin kotimaassa. Treenikausi sujunut hyvin ja enimmäkseen suksilla, toteaa Niko.
- Luottavaisin mielin uutta kautta kohti. Metsäsuunnistuskauden avaus Paraisilla sujui ihan kohtalaisesti ja tavoitteena on saada kauden tärkeimpiin kisoihin parhaat onnistumiset, sanoo puolestaan Markus.
Ampumasuunnistusmaajoukkueeseen kuuluu niin ikään erittäin kovatasoisia suunnistajia ja esimerkiksi Joona Huila tavoittelee paikkaa myös suunnistuksen EM-kisoihin.
- - Ensisijaisesti satsaus on suunnistuksen EM-kisoihin, jotka ovat elokuussa. Tällä hetkellä päätähtäin on siis suunnistuksessa, enkä ehkä ehdi harjoittelemaan ammuntaa riittävästi, miettii Joona. Mahdollisesti Joonaa tullaan näkemään myös ampumasuunnistuskilpailuissa.
Seuraa kilpailuja sotilasurheiluliiton sivuilta
Ampumasuunnistuksen maailmancup jatkuu Jalasjärven osakilpailujen jälkeen Ruotsin Lindersbergissä 24.-26.5. ja sinne Suomelta lähteekin isompi joukkue.
Sotilasurheiluliiton sivuilla voit seurata alkavaa kilpailukautta ja tulokset päivittyvät verkkosivuille.
Seuraa myös ampumasuunnistuksen somea täältä.
Ampumasuunnistus
Sotilasurheiluliitto toimii Suomessa
ampumasuunnistuksen kansallisena lajiliittona.
Liitto huolehtii ampumasuunnistuksen Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä nimeää edustusjoukkueen lajin maailmanmestaruuskilpailuihin. Liiton jäsenseurat järjestävät kansallisia ja alueellisia ampumasuunistuskilpailuja.
Ampumasuunnistus on urheilumuoto, jossa kilpailijan on omatoimisesti suoritettava ampumaosuus, kartanlukuosuus ja suunnistusosuus. Sprinttimatkalla ja viestissä ei suoriteta kartanlukuosuutta.
Ampumasuunnistuskilpailuja järjestetään kolmessa muudossa, jotka ovat normaalimatka, sprintti ja viesti.
Normaalimatka koostuu kolmesta
osalajista:
- ammunta
- kartanluku
- suunnistus.
Kilpailijoiden välinen sijoitus ratkeaa kokonaisajan perusteella.
Ampumapaikalla kilpailijat ampuvat osumasta kaatuviin tauluihin sekä
maakulta että pystystä.
Jokainen ohilaukaus tuo kilpailijalle joko
sakkoaikaa tai sakkokierroksia. Aseenaan kilpailijat käyttävät
pienoiskivääriä tai ampumahiihtopienoiskivääriä. Nuorten sarjoissa
aseena on ilmakivääri.
Nuoret ampuvat ainoastaan makuulta. Kartanlukuosuudella kilpailijat merkitsevät kilpailukarttaansa neulanreiällä joko oman tai etäisyyspisteen paikan. Virheellisestä paikannuksesta kertyy sakkoaikaa. Suunnistusosuus on rastipisteineen ja reitteineen samanlainen kuin normaali suunnistus.
Pikamatka koostuu:
Suunnistusosuus, makuuammunta, toinen suunnistusosuus, pystyammunta ja juoksu maaliviivalle.