2014
Sotilasurheiluliitto Valon jäseneksi
Valo ry:n hallitus on pitänyt vuoden ensimmäisen kokouksen 21.1.2014. Valon hallitus hyväksyi kokouksessaan uusiksi valtakunnallisiksi jäseniksi Suomen Sotilasurheiluliiton, Suomen otkunyrkkeilyliiton sekä Suomen Frisbeegolfliiton. Kumppanuusjäseniksi hyväksyttiin Mielenterveyden keskusliitto ry, Väestörekisterikeskus, Berner Oy, Smartum Oy ja Unisport.
Valon hallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa 21.01.2014 esillä olivat suomalaisen liikunnan ja urheilun toimintakulttuurin uudistaminen sekä kokeilukulttuurin vahvistaminen. Jyväskylän Living lab-kokeilussa toteutetaanmaaliskuussa lasten urheilun täydellinen viikko, jossa ovat mukana kaikki Jyväskylän koulut. Mikkelin kaupungin kanssa on sovittu kokeilukulttuurin aloittamisesta syyskuussa. Kokeilujen tavoitteena on löytää uudenlaisia liikkumista edistäviä paikallisia ratkaisuja sekä lapsille että aikuisille.
Ajankohtaiskatsauksessa pääsihteeri Teemu Japisson kertoi kokeilukulttuurin lisäksi vuoden 2014 alkuun liittyvistä kokonaisuuksista. Valo-yhteisön sisällä on alkanut eri liikuntatoimijoiden kouluyhteistyöhön liittyvä yhteisen tekemisen ratkaiseminen eri tapahtumien ja kampanjoiden osalta. Varhaiskasvatuksessa liikkumis- ja hyvinvointiohjelma etenee vauhdilla. Mukana on yli 100 päiväkotia ympäri maata. Valon Hallitus keskusteli kokouksessaan liikuntalain uudistamisen aikataulusta, vapaaehtoisten rikostaustan selvittämiseen liittyvän lain sisällöstä sekä tuleviin EU-vaaleihin kuuluvista liikunnan ja urheilun linjauksista.
EU:n Erasmus haku on käynnistynyt ja jaossa on yli 265 miljoonaa euroa. Ajankohtaisissa asioissa esillä olivat myös liikunnan ja urheilun yhteiseen arvokeskusteluun liittyvä Reilu Peili-keskustelualusta, yhteisöllisyyden systemaattinen lisääminen, lajiliittojen johdolle suunnatut helmikuussa äynnistyvät tulevaisuuden ennakointityöpajat sekä yhteiset Valon, lympiakomitean ja Paralympiakomitean IT-ratkaisut.
Isojen lajien ja Valon välillä positiivinen keskustelu Valon puheenjohtaja Risto Nieminen kertoi tapaamisesta Valoon liittymättömien isojen lajiliittojen puheenjohtajien kanssa. Keskustelussa käytiin läpi niitä asioita, joita isot lajit haluavat ratkaistavan. Puheenjohtajat linjasivat, että kesäkuun Valon evätkokoukseen mennessä nämä kokonaisuudet on avoimesti keskusteltu ja ratkaistu. Hyvähenkisessä ja ratkaisuhakuisessa kokouksessa sovittiin lisäksi, että
lajiliittojen toimiva johto osallistuu seuraaviin yhteisiin tapaamisiin.
IWG-verkosto kokoontuu kesäkuussa Helsingissä International Working Group on Women and Sport-konfrenssi kokoaa 12.-15.6 Helsinkiin tyttöjen ja naisten iikuntaan ja urheiluun liittyviä asiantuntijoita ympäri maailmaa. IWG-verkoston puheenjohtaja Raija Mattila kertoi hallitukselle valmisteluista. Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.